Aika valittaa, aika tanssia

huhtikuu 1, 2019

Aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia Saarnaajan kirja. 3:4

Viime perjantaina Hagleyn puistossa Christchurchissa oli aika itkeä ja surra. Siellä pidettiin silloin kansallinen muistojumalanpalvelus 50 valkoisten ylivallan terrori-iskun uhreille. Terroriteko tapahtui tasan kaksi viikkoa aikaisemmin Al Noor -moskeijassa vain muutaman sadan metrin päässä.

Puettuna maorien seremoniaaliseen viittaan, Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern puhui 25 000 läsnäolijalle – ja maailman miljoonille katsojille – “vastuusta olla paikka, joka on monimuotoinen, joka toivottaa tervetulleeksi ja on myötätuntoinen. Kuitenkin ikävimmätkin virukset voivat olla olemassa paikoissa, joissa niitä ei haluta. Rasismi on olemassa mutta se ei ole tervetullut täällä. Hyökkäys kenen tahansa meistä vapauteen harjoittaa uskoaan ja uskontoaan ei ole tervetullut täällä. Emme ole immuuneja vihan, pelon ja ‘toiseuden’ viruksia vastaan. Mutta voimme olla kansa, joka löytää niihin parannuskeinon.

“Meillä on paljon työtä tehtävänä”, hän jatkoi, “mutta älkää jättäkö vihan taistelemisen pelkästään hallitukselle. Meillä on kaikilla mahdollisuus taistella sanojemme, toimiemme ja päivittäisten hyvien tekojemme kautta. Olkoon tämä maaliskuun 15.päivän perintö: olla kansa, jonka uskomme olevamme.

“Kotimme ei ole täydellinen mutta yrittää pysyä uskollisena kansallislaulumme sanoille”.

Sitten hän lainasi seuraavan säkeistön:

Jokaisen uskon ja rodun jäsenet, kokoontuvat tässä kasvojesi edessä,

Pyytäen Sinulta siunausta tähän paikkaan, Jumala suojele vapaata maatamme.

Riidasta, kateudesta, vihasta ja korruptiosta varjele valtiomme,

Tee maastamme hyvä ja mahtava, Jumala, suojele Uutta-Seelantia.

Raikuvat suosionosoitukset, jotka pääministeri sai yleisöltä olivat samaa luokkaa kuin maailmalla osoitettu suosio, jonka hän on saanut myötätuntoisesta ja osallistavasta vastauksestaan terroritappoihin: hän käytti huivia viestiäkseen, että ‘me olemme te’, hän kieltäytyi mainitsemasta rikoksentekijän nimen, hän kielsi puoliautomaattiset rynnäkköaseet nopeasti ja pehmein sanoin moitti Amerikan presidenttiä tämän epäonnistumisesta tuomita valkoista ylivaltaa, rasismia ja islaminpelkoa.

NY Times julkaisi pääkirjoituksen, jonka otsikkona oli: Amerikka ansaitsee yhtä hyvän johtajan kuin Jacinda Ardern. Hänen valintansa lukea säkeistö, jossa puhuttiin maamme suureksi tekemisestä oli varmasti hienovarainen kommentti todellisesta suuruudesta.

Lyhyellä vierailullani Uudessa-Seelannissa olen kuullut vain myönteisiä raportteja kristillisistä lähteistä lähes ‘kristillisistä’ vastauksista muslimiyhteisöltä tulleisiin hyökkäyksiin, anteeksiannosta ja rakkaudesta koston ja vihan sijaan. Eräs lääkäriystävä kertoi minulle, kuinka monet muslimimaahanmuuttajat olivat paenneet Uuteen-Seelantiin kotimaidensa väkivaltaa, kuten esimerkiksi Pakistanin, Etiopian, Somalian, Syyrian, Afganistanin, Jordanian ja Indonesian uhrit.

Aika tanssia

Viime perjantaina oli myös aika nauraa ja tanssia. Ohjelmassa, joka oli suunniteltu kauan ennen kuin terrorihyökkäys väkivaltaisesti keskeytti elämää, suunnitelmia ja aikatauluja, eräässä Aucklandin megaseurakunnan auditoriossa pidettiin juhla, 50 vuotta sitten alkaneen maailmanlaajuisen palvontaliikkeen juhlimiseksi. Monet ovat tunnustaneet tuon liikkeen alkaneen 60-luvun loppupuolella Uudessa-Seelannissa. Silloin nuori pariskunta ja heitä avustavat nuoret veljekset astuivat studioon eräänä lauantaiaamuna ja nauhoittivat yksitoista laulua kolmessa tunnissa, minkä tuloksena syntyi 45 rpm:n kierroksilla pyörivä EP-levy, jonka nimi oli Scripture in Song. Tämä oli ensimmäinen David ja Dale Garrattin lukemattomista nauhoituksista, joita he tekivät maailman eri puolilla yhdessä lukemattomien muusikoiden ja laulajien kanssa.

Scripture in Song 50-vuotisjuhlassa David ja Dale kokosivat ystäviä ja artisteja ympäri maailmaa joko fyysisesti tai videon kautta paikalle muistelemaan kiitollisuudella tämän liikkeen valtavaa vaikutusta. Se kohosi karismaattisen liikkeen siivillä ja muutti seurakunnan palvonnan todelliseksi sydämen lauluksi Jumalalle, mikä näkyi myöhemmin myös Jumalan kansan etnisen erilaisuuden ilmaisuina. Laulajia, tanssijoita ja muusikkoja (polynesialaisia, maoreja ja Nashvilleläisiä) yhtyi yleisön kanssa juhlimaan sitä, kuinka Jumala otti pienen sinapinsiemenen luodakseen maailmanlaajuisen liikkeen. Karen Lafferty (Seek ye first), Bob Fitts, Jamie Owens, Evie Tornquist, Darlene Zschech, Fletch Wiley, Brent Chambers ja Steve Apirana olivat Garratteille kiitollisuuttaan ilmaisevien kansainvälisesti tunnettujen lauluntekijöiden ja artistien joukossa.

Toisena veljistä, joka lauloi aivan ensimmäisellä tallenteella, minäkin olen suuresti velkaa Davidille ja Dalelle omasta palvelutehtävästäni ylistyksen parissa 1980-luvulla Alankomaissa ja Euroopassa. Lyhyt vierailuni maailman toisella puolella on ollut minulle sopivaan hetkeen tullut muistutus luovien vähemmistöjen voimasta, sekä surussa että juhlassa.




Vastaa