Etiikka ja moraali

syyskuu 10, 2018

Tämä on yhdestoista osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, joissa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.

Mikä vaikutus Raamatulla on ollut länsimaisen etiikan ja moraalin kehitykseen?

Sanoja etiikka ja moraali käytetään usein merkitsemään samaa asiaa, sillä molemmat liittyvät käytöksen “oikeuteen” ja “vääryyteen”. Tästä huolimatta sanoilla on eri merkitys.

Etiikka tulee kreikan sanasta ethos, joka merkitsee “luonnetta” ja viittaa ihmisen ulkopuolella olevan sosiaalisen järjestelmän (esimerkiksi työpaikan, uskonnon tai ammatin) sääntöihin. Moraali taas viittaa sisäisiin, henkilökohtaisiin oikean ja väärän periaatteisiin. Sana tulee latinan sanoista moralis, mos, mores, jotka tarkoittavat “tapoja”.

Yhteiskunnat kehittivät erilaisia etiikan ja moraalin säännöstöjä jo kauan ennen kuin Raamattu oli kirjoitettu loppuun. Kreikkalaiset (esim. Aristoteles) selittivät luonnonoikeuden käsitettä ja roomalaiset (esim. Cicero) puolsivat järjen käyttämistä moraalisen käytöksen sääntöjen päättelemiseksi luonnosta tai Jumalan luomakunnasta. Esimerkiksi Hippokrateen vala kirjoitettiin 400 – 300-luvulla eKr. lääkäreiden ja sairaanhoitajien etiikan säännöstöksi.

Paavali tunnustaa tämän käsitteen olemassaolon kirjoittaessaan roomalaisille sisäisestä moraalikompassista: “Pakanakansatkin, joilla ei ole lakia, saattavat luonnostaan tehdä, mitä laki vaatii. Silloin pakanat…osoittavat, että lain vaatimus on kirjoitettu heidän sydämeensä. Siitä todistaa heidän omatuntonsakin, kun heidän ajatuksensa syyttävät tai myös puolustavat heitä.”(Room. 2:14, 15)

Ensimmäisen vuosituhannen aikana Raamattu toi uuden ymmärryksen Jumalasta ja ihmisistä, mikä muutti kreikkalaisten, latinalaisten, kelttien, frankkien, slaavien, viikinkien…siis lähes kaikkien eurooppalaisten maailmankatsomukset. Euroopan kristillistymisen kautta ihmisiä pidettiin arvokkaina olentoina, jotka oli luotu Jumalan kuvaksi ja joilla oli moraalinen tasa-arvo Jumalan edessä. Tällä oli vuorostaan syvällisiä seurauksia yhteiskunnalliselle elämälle.

Pakanalliset barbaarit tutustuivat heprealaiseen moraalisäännöstöön, jonka tunnemme kymmenenä käskynä. Nämä olivat mahdollisesti vain kymmenen verbiä, kymmenen sanaa, joista jokaisella oli kielteinen etuliite, esimerkiksi “Ei-epäjumalia”, “Ei-murhaa”, “Ei-aviorikosta”, “Ei-varastamista”, “Ei-valehtelua”, “Ei-himoitsemista”. Ne olivat laskettavissa vaikka sormin. Thomas Cahill kirjoittaa kymmenestä käskystä seuraavasti: “Miljardit ovat ottaneet ne vastaan järkevinä, tarpeellisina, jopa muuttumattomina, koska ne on kirjoitettu ihmissydämiin. Ne ovat aina olleet ihmisen sisimmässä – syvässä hiljaisuudessa, jota jokainen meistä kantaa sisällään.”

Jeesus vahvisti tämän säännöstön kaksiosaisen tiivistelmän, joka löytyy Toorasta (5. Mooseksen kirja 6:4-9 ja 3. Mooseksen kirja 19:18). Siinä käsketään rakastamaan Jumalaa kaikesta sydämestä, mielestä, voimasta ja sielusta ja rakastamaan lähimmäistä niin kuin itseä. Rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan liittyivät läheisesti toisiinsa. Ilman rakkautta Jumalaa kohtaan, mikä voisi olla lähimmäisen rakkauden perusta?

Varhaisten kirkkoisien, kuten Justinos Marttyyrin ja Augustinuksen, etiikka nousi sekä Raamatusta että kreikkalaisen filosofian periaatteista ja hellenistisestä juutalaisuudesta. Keskiajan kristilliset filosofit, kuten Albert Suuri ja Tuomas Akvinolainen rakensivat Aristoteleen perustukselle mutta väittivät silti, että koska ihmisjärki ei voinut täysin ymmärtää ikuista lakia, se tuli täydentää ilmoitetulla jumalallisella lailla.

Lutherin ja Calvinin kaltaiset uskonpuhdistajat ryhtyivät rakentamaan eettistä järjestelmää pelkästään Raamatun pohjalta. Calvinin näkökulma oli, että ihmisluonto oli täysin synnin turmelema. Lutherin tapaan hän ei pitänyt järkeä luotettavana ihmiskäytöksen oppaana ja hylkäsi sekä klassisen filosofian että keskiajan skolastiikan näkemykset.

Toisten protestanttien, kuten Lutherin läheisen työtoverin Philipp Melanchthonin, ajatukset nousivat yhä Aristoteleen filosofiasta; hollantilainen arminiolainen Hugo Grotius, laski kansainvälisen lain perustukset luonnonoikeudelle.

Nykyisin teistit ja ateistit väittelevät yhä siitä, onko etiikalla ja moraalilla tarpeeksi perustaa ilman Jumalaa. Venäläinen kristitty Fjodor Dostojevski, esitti seuraavan kysymyksen: “Miksi minun pitäisi elää vanhurskaasti ja tehdä hyviä tekoja, jos kuolen yksistään tässä maailmassa? Jos Jumalaa ei ole olemassa niin kaikki riippuu tahdostani ja minun täytyy ilmaista tahtoni.” Saksalainen filosofi Friedrich Nietzsche oli samalla kannalla: koska Jumala oli kuollut, voimakkaammalla on valta.

Raamatun vaikutus lännen moraaliseen perintöön voidaan vahvistaa yllättävältä taholta. BBC:n dokumenttijuontaja Niall Ferguson lainaa kiinalaisen yhteiskuntatieteen akatemian tutkijoita, jotka tutkivat syitä länsimaiselle johtoasemalle maailmassa. Harkittuaan vaihtoehtoina lännen aseita, politiikkaa ja taloutta, he päättelivät näin: “Uskontonne, kristinusko, on kulttuurinne sydän. Kristillinen moraalinen perusta yhteiskunnalliselle ja kulttuuriselle elämälle oli tekijä, joka mahdollisti kapitalismin nousun ja sen jälkeen menestyksekkään siirtymän demokraattiseen politiikkaan.”

Viimeinen ajatus tulee maalliselta saksalaiselta filosofilta, Jürgen Habermasilta, joka sanoi seuraavasti: “Yleispätevä egalitarismi, josta nousi vapauden ja yhteisen solidaarisen elämän ihanteet, autonominen elämän johtaminen ja emansipaatio, yksillöllinen omatunnon moraalisuus, ihmisoikeudet ja demokratia ovat kaikki juutalaisen oikeuden etiikan ja kristillisen rakkauden etiikan välittömiä perintöjä.”

 




Vastaa