Jeesus, Euroopan historian vesileima

3 kesäkuun, 2019

Milloin pidit viimeksi seteliä valoa vasten ja tarkistit sen vesileiman? Kenties olet pankkivirkailija tai kassavirkailija ja teet näin päivittäin. Mutta suurin osa meistä ei yleensä tule edes ajatelleeksi asiaa.

Esimerkiksi euroseteleissä on kreikkalaisen jumalattaren Europan vesileima. Tämä sopiikin maalliseen tulkintaan Euroopan juurista. Sen mukaan Euroopan juuret ovat kreikkalaisessa myytissä, jossa häräksi naamioitunut Zeus kaappasi foinikialaisen prinsessan. Kyllä eurooppalaisen kulttuurin juuret todella olivatkin ensiksi kreikkalaisessa ja sitten roomalaisessa kulttuurissa ennen kuin Jeesuksen tarina muutti ihmisten tapaa hahmottaa Jumalaa, jumalia ja ihmiselämää dramaattisesti.

Mutta Europa ei ole näkyvin hahmo Euroopan historiassa. Se on Jeesus. Jeesus todella on Euroopan historian pysyvä vesileima, vaikka suurin osa eurooppalaisista ei tiedostakaan tätä.

“Riippumatta siitä, mitä joku saattaa henkilökohtaisesti ajatella tai uskoa Hänestä, Jeesus nasaretilainen on ollut länsimaisen kulttuurin hallitseva hahmo melkein kahdenkymmenen vuosisadan ajan”, Jaroslav Pelikan kirjoittaa kiehtovan kirjansa Jesus Through the Centuries; His Place in the History of Culture (Jeesus halki vuosisatojen; hänen asemansa kulttuurihistoriassa) alkupuheessa.

Pelikan, jolla on itäeurooppalainen tausta, tarkastelee Jeesusta kirjansa 18 luvussa historiallisesta näkökulmasta. Hän aloittaa Jeesuksesta rabbina alkuperäisessä heprealaisessa kontekstissa ja jatkaa siihen, kun hänestä tuli Kosminen Kristus kolmannella ja neljännellä vuosisadalla. Hän käsittelee myös jumalallista ja inhimillistä mallia, jonka Fransiskus assisilainen löysi uudelleen 1200 – 1300-luvulla, renessanssi-ihmistä, 1800 – 1900-lukujen vapauttajaa ja lopulta Jeesusta maailmankuuluna hahmona, jonka sanoma saavuttaa kaikki ihmiset kaikkialla.

Maallinen muistinmenetys on anastanut meiltä tietoisuuden siitä, kuinka Jeesus henkilönä on ollut Euroopan historiassa kaikkialla läsnä vuosisatojen halki.

Paradoksi

Viime viikkojen ja kuukausien ajan minulla on ollut haasteena kirjoittaa opintokirjoja maisteriopinnoille lähetysjohtajuudessa ja Eurooppa-opinnoissa. Kurssit alkavat myöhemmin tässä kuussa. Klassisesta aikakaudesta myöhäiseen keskiaikaan Jeesuksen tarina oli selkeä innoituksen lähde luostareille, lähetystyölle barbaarien parissa, frankkien, viikinkien ja slaavien kääntymiselle, jopa kaupunkivaltioiden ja yliopistojen nousulle. (Oxfordin yliopiston motto on nykyisinkin Dominus illuminateo mea– Herra on valoni).

Renessanssista 1700-luvun herätyksiin(uskonpuhdistus, uskonnolliset sodat ja järjen nousu mukaan lukien) monta mullistusta seuraa uusista (väärin)ymmärryksistä Jeesuksesta ja hänen valtakunnastaan sekä siitä, kuinka hänen seuraajiensa tulisi elää.

Toisen vuosituhannen viimeiset kaksi vuosisataaalkavat Ranskan vallankumouksesta (1789) ja päättyvät kommunismin sortumiseen (1989), kun Jeesuksen tarinan hylkääminen johtaa suureen määrään ismejä, joista jokainen on väistämättömän uskonnollinen (niihin sisältyy olettamuksia todellisuuden luonteesta ja uskomuksia henkilöistä ja yhteiskunnasta).

Kohtaamme siis paradoksiin, jossa Eurooppa on maanosa, joka on eniten Jeesuksen tarinan ja sen hylkäämisen muokkaama.

Tämän takia meistä on tärkeää tarjota kyseinen kolmen vuoden itsenäisen opiskelun tutkinto, varustaaksemme (tulevia) opettajia, poliitikkoja, lakimiehiä, aktivisteja, toimittajia, seurakuntajohtajia, ja ketä tahansa Euroopan tulevaisuudesta kiinnostuneita henkilöitä tehokasta toimintaa varten julkisella sektorilla. Maisteriohjelma tarjotaan ForMission Collegen kautta Birminghamissa, Englannissa, ja se vahvistetaan Newman yliopiston toimesta (yliopisto sijaitsee myös Birminghamissa). Siihen sisältyy kolme moduulia Eurooppa-opintoja, jotka ovat Schuman keskuksen tarjoamia.

Luovat vähemmistöt

Ensimmäinen moduuli jäljittää Euroopan synnyn kahdenkymmenen vuosisadan ajalta. Aihe on laaja. Toisen moduulin otsikko on Nykypäivän haasteita ja mahdollisuuksia Euroopassa, kuten sekularismi, islam, uusi hengellisyys ja Euroopan yhteys. Kolmas (valinnainen) moduuli on kaksiviikkoinen Continental Heritage Tour, joka alkaa joka toinen vuosi, vuodesta 2020. Se keskittyy tarinaan luovista vähemmistöistä, jotka muokkasivat Eurooppaa uskollaan.

Opiskelijat osallistuvat kolmeen tai neljään opinto-ohjauspäivään Amsterdamissa joka lukukausi. Ohjelman voi aloittaa aina lukukauden alussa. Kesäkuun 17.–20. ensimmäiset opiskelijat aloittavat Euroopan synty -moduulin De Poortin kampuksella Amsterdamissa. ForMission College on tarjonnut kaikille tästä viikosta kiinnostuneille mahdollisuuden osallistua viikkoon ilman virallista hakemusta maisterintutkintoa varten, jotta aiheesta kiinnostuneet voivat tutustua ja osallistua kurssiin. Heille annetaan mahdollisuus sekä osallistua kurssiin että saada opintopisteitä tekemistään tehtävistä heti maksun suorittamisen jälkeen.

Jos olet kiinnostunut opiskelusta, voit ottaa minuun yhteyttä (jeff@schumancentre.eu), tai admissions@formission.org.uk, puh +44 (0)121 458 5240.

Entä jos et ole vielä valmis osallistumaan maisteriohjelmaan? Miten olisi viikon Masterclass in European Studies tänä kesänä Amsterdamissa, 29. heinäkuuta–2. elokuuta? Kurssi on avoin kaikille. Professori Evert Van de Poll tulee opettamaan kurssia kanssani ja tulemme tutustumaan kaupungin keskusta-alueisiin löytääksemme, mitä Jumala tekee tänään.




Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *