Rauhallinen yhteiselo

lokakuu 30, 2018

Tämä on kahdeksastoista osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, jossa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.

RAAMATTU, YK JA EU

Nykyisin sekä uskoa tunnustavat että uskonnottomat tahot ja henkilöt kritisoivat YK:ta ja EU:ta. Kun etsimme syitä YK:n ja EU:n synnylle, saamme selville, että monet avainasemassa olleista alkuunpanijoista olivat raamatullisten arvojen ja ihanteiden motivoimia.

Olisiko kumpikaan näistä elimistä koskaan syntynyt ilman Raamatun innoitusta?

Sodan puhjettua Sir Winston Churchill, joka ei koskaan ollut aktiivinen kirkossa kävijä, varoitti brittiläisiä seuraavasti: “Taistelu Britanniasta on alkamassa. Kristillisen sivistyksen selviytyminen riippuu siitä”.

Sodan raivotessa sekä Euroopan rajojen sisällä että niiden ulkopuolella, tahto rakentaa vapaa ja rauhallinen sodan jälkeinen maailmanjärjestys sai presidentti Franklin Rooseveltin esittämään “ihmisten neljä vapautta”: sananvapauden, uskonnonvapauden, oikeuden riittävään elintasoon ja oikeuden elää ilman pelkoa.

Nämä ajatukset itivät kahdeksan vuoden ajan ja johtivat Yhdistyneiden kansakuntien perustamiseen vuonna 1945 ja ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen (1948) laatimiseen. Ensimmäisessä artiklassa lukee näin: “Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä”.

Tohtori Charles Malik, libanonilainen kristitty, oli eräs julistuksen laatijoista. Hänestä tuli sittemmin YK:n yleiskokouksen puheenjohtaja.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Foster Dulles totesi, että “kristilliset joukot” olivat ensisijaisesti vastuussa YK:n ihmisoikeusjulistuksen “sielusta”, mikä näkyi ihmisoikeuksiin sitoutumisessa. Näiden kristillisten vaikuttajien joukossa oli kommunismia edeltävä Kiina (joka oli saanut paljon vaikutteita protestanttisen lähetystyön aloittamista yliopistoista) ja katolisen latinalaisen Amerikan hallituksia. Eleanor Roosevelt, joka oli avainhenkilö ihmisoikeusjulistuksen laatimisessa, rukoili joka ilta: “Pelasta meidät itseltämme ja näytä meille näky uudistetusta maailmasta”.

Sodan voittaminen oli kenties yksinkertaisempaa kuin rauhan säilyttäminen. Unohdamme helposti, kuinka epävakaita sodan jälkeiset vuodet olivat Kremlinin yrittäessä kaataa Ranskan, Italian, Espanjan ja Länsi-Saksan nuoria demokratioita.

Amerikka halusi suostutella Länsi-Euroopan johtajia luomaan suunnitelmia Länsi-Saksan palauttamiselle kansojen demokraattiseen yhteisöön, joten se tarjosi Marshall-avun taloudellisen paketin talouden käynnistämiseksi ja loi Pohjois-Atlantin liiton (Nato) vastauksena neuvostouhalle. Vaikka nämä aloitteet olivat olennaisia Länsi-Euroopan toipumiselle, ne olivat rakennusta tukevien rakennustelineiden kaltaisia. Uudelleen syntymisen ja rakentamisen prosessi vaati täysin eurooppalaista aloitetta.

Euroopan käännekohta (mikä vaikutti myöhemmin myös Keski-Eurooppaan ja Itä-Eurooppaan) tuli toukokuun 9. päivänä vuonna 1950, kun Ranskan ulkoministeri Robert Schuman yllätti maailman hänen uskaliaalla suunnitelmallaan luoda Euroopan hiili- ja teräsyhteisö. Tämä oli ensimmäinen askel kohti yhteisöä, joka tunnetaan nykyisin Euroopan unionina. Vain kolme minuuttia kestäneessä puheessa Schuman loi perustukset eurooppalaiselle talolle, jossa nykyisin puolimiljardia eurooppalaista 28:sta maasta (pian 27:stä) elää rauhassa ja on sitoutunut demokratiaan ja ihmisoikeuksiin.

Schumanin henkilökohtainen näky oli että Euroopasta tulisi “kansakuntien yhteisö, jonka jäsenet ovat syvästi juurtuneet kristillisiin perusarvoihin”.“Demokratian täytyy olla kristillinen tai se ei yksinkertaisesti voi olla olemassa,” hän kirjoitti. “Kristillisvastaisesta demokratiasta tulee parodia, joka vajoaa joko tyranniaan tai anarkiaan”.

Nykypäivän eurooppalaiset saattavat kokea kiusallisena puheen kristillisyydestä ja hengellisistä arvoista. Churchillin viittaus “kristillisen sivistyksen selviytymiseen” saattaa kuulostaa vanhanaikaiselta jälki-kristillisessä yhteiskunnassa. Ja nykyisin myös Schumanin puheelle “kristillisestä demokratiasta” suhtauduttaisiin monissa piireissä ivallisesti.

Tästä huolimatta Schuman ja Churchill eivät olleet yksin. Lukuisat YK:n ihmisoikeusjulistuksen ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen laatimisessa mukana olleet avainhenkilöt ammensivat tietoisesti innoituksensa juutalais-kristillisestä maailmankatsomuksestaan, samalla kun he yrittivät löytää yhteistä pohjaa toisten katsomusten edustajien kanssa.

Schumanin saksalainen työtoveri Konrad Adenauer piti sitä taivaan lahjana, että henkilöt, jotka olivat uuden eurooppalaisen projektin keskiössä, olivat “täynnä tahtoa rakentaa uusi Eurooppa kristillisille perustuksille”.

Väite siitä, että Euroopan juuret ovat ensisijaisesti kristillisiä on jäänyt nykyisin lähes vaille huomiota. Tästä huolimatta, jopa brittiläinen ateisti Richard Dawkins tunnustaa avoimesti, ettemme voi ymmärtää eurooppalaista historiaa ymmärtämättä kristillisyyttä ja Raamattua. Johtava sekulaarifilosofi Jürgen Habermas myöntää, ettei ole olemassa vaihtoehtoa juutalais-kristilliselle etiikalle etsiessämme perustaa vapaudelle, solidaarisuudelle, emansipaatiolle, moraalisuudelle, ihmisoikeuksille ja demokratialle. Hän toteaa, että nämä ihanteet ovat juutalaisen oikeuden etiikan ja kristillisen rakkauden etiikan suora perintö.

Toisin sanoen, ilman Raamatun perintöä, tuntemamme Eurooppa, EU tai YK eivät olisi koskaan olleet olemassa.




Vastaa