Tässä on kymmenes artikkeli sarjassa, joka käsittelee kommunismin taustalla ollutta hengellistä vallankumousta kolmekymmentä vuotta sitten.
‘Laulava vallankumous’, joka alkoi Baltian valtioissa (Eestissä, Latviassa ja Liettuassa) niinkin aikaisin kuin vuonna 1987, johti lopulta Neuvostoliiton äkilliseen luhistumiseen vuonna 1991.
Tilanne muistutti Josafatin kuoroa, joka johti Juudan armeijan sotaan (2. Aikakirja 20). Baltit käyttivät laulun ‘pehmeää’ asetta Neuvostoliiton sotilaallista voimaa vastaan vapauttaakseen itsensä heidän miehityksestään. Eestiläinen taiteilija ja aktivisti Heinz Valk oli ensimmäinen, joka kutsui vuosien 1987-1991 itsenäisyyteen johtaneita tapahtumia Laulavaksi Vallankumoukseksi.
Baltian valtiot olivat ensimmäiset maat, jotka itsenäistyivät onnistuneesti Neuvostoliitosta. Niitä seurasi kaksitoista entistä neuvostovaltiota.
Tapahtumat alkoivat helmikuussa 1987, kun salaiset suunnitelmat louhia fosforiittia Koillis-Eestissä vuotivat televisiolle. Tämä vihastutti eestiläiset, jotka pelkäsivät sekä kaivostoiminnasta luonnolle koituvaa haittaa että heidän kulttuurinsa yhä suurempaa eroosiota maahan tuotujen venäläisten kaivostyöläisten johdosta.
Toisesta maailmansodasta alkaen Stalin oli siirtänyt yli 400 000 venäläistä Eestiin – yli neljäsosa kansasta – tahallisessa venäläistämispolitiikassa. Tämä sai monet eestiläiset lähtemään kaduille vastarintaan, mikä olisi automaattisesti johtanut vangitsemiseen ennen pääsihteeri Gorbatšovinuutta glasnost-politiikkaa (avoimuutta).
Laulujuhlista tuli nyt protestin ja kansallismielisen innon suuria ilmaisuja. Ensimmäinen Laulujuhla Tartussa, Eestissä, pidettiin vuonna 1869 juhlimaan maaorjuuden lakkauttamisen viisikymmentävuotispäivää. Se oli kuoronjohtaja Kaie Tannerin mukaan ensimmäinen eestiläisen identiteetin ilmaisu: “Pidimme laulamalla itseämme elossa kansana. Ilman laulamista ei olisi Eestiä. Laulujuhla oli yksi harvoista paikoista, joissa me eestiläiset koimme olevamme yhtä – ei osa Neuvostoliittoa vaan osa omaa kansaamme.”
Uudelleen syntyminen
Luterilainen kirkko oli Eestin kuorotraditioiden merkittävä lähde, yksi harvoista tavoista, joilla talonpojat pystyivät ilmaisemaan itsensä. Eestiläiset kääntyivät luterilaisuuteen jopa Martti Lutherin aikana, kun saksalainen ylimystö oli hallinnut maata. Talonpoikaislapset kasvatettiin kuorolauluun kauan ennen laulujuhlien kehittymistä.
Myös rajan toisella puolella eräässä maailman suurimmista harrastajien kuoro- ja tanssitapahtumista Latvian musiikki- ja tanssifestivaalissa, pyrkimykset vapaan Latvian uudelleen syntymisen suhteen ilmaistiin laulussa. Latvialaiset aloittivat myös protestit voimalaitospadon rakentamissuunnitelmaa vastaan Väinänjoen yli. He pelkäsivät sen tuhoavan luontoa; he myös vastustivat suunnitelmia rakentaa Riikaan metro, sillä se olisi uhannut kaupungin kulttuurista ja historiallista perintöä.
14.6.1987 oli vuonna 1941 tapahtuneiden karkotusten juhlapäivä (kun neuvostoviranomaiset olivat lähettäneet kymmeniä tuhansia latvialaisaktivisteja ja heidän perheitään vankileireille ja siirtokuntiin Siperiaan), monet laskivat kukkia Riian Vapauden muistomerkille, mitä usein kutsutaan Latvian kansallisen heräämisen aluksi.
Liettuan suurelta osin katolinen väestö liitti katoliset virret laulurepertoaariinsa, heidän liittyessään kasvavaan lauluprotestiin. Eräässä laulufestivaalissa neuvostoaikaa edeltänyt liettualainen kolmivärinen lippu ilmestyi yllättäen lavalle. Neuvostoviranomaisten yrittäessä takavarikoida lippu, toiset kuorojäsenet seisoivat heitä vastustamassa itsepintaisessa solidaarisuudessa.
Gorbatšovin glasnost-politiikka esti häntä myös tukahduttamasta kuoroprotesteja ja isänmaallista ilmaisua. Kuinka hän olisi voinut käyttää edeltäjiensä voimakeinoja lopettaakseen…laulamisen?! Koko maailmahan seurasi häntä.
Ilo, rohkeus, vapaus
Laulava Vallankumous kasvoi yhä vuoden 1988 toukokuussa Tarton popfestivaalissa, missä esiintyi nykyaikaistettuja kuorolauluja, jotka kritisoivat Neuvostoliiton sortoa. Myöhemmin kesällä pidettiin Tallinnan jättiläismäinen laululava (katso kuva) raikui isänmaallisia lauluja. Kuorojen mukana lauloi ainakin 100 000 ihmisen yleisö.
Tämä oli 600 kilometriä pitkän eestiläisten, latvialaisten ja liettualaisten ihmisketjun taustatarina. He liittivät kätensä yhteen kansojensa halki ja saivat näin aikaan elokuun 1989 Baltian ketjun, josta kirjoitin aikaisemmin. Balttialaiset lähettivät selkeän haasteen Kremliniin, että neuvostomiehitys oli täysin laiton. Se oli alkanut Molotov–Ribbentrop-sopimuksesta natsi-Saksan ja Neuvostoliiton välillä tasan 50 vuotta aikaisemmin 23.8.1939. Neljäsosa koko Baltian kansasta oli osallistunut, monet olivat laulaneet festivaaleissa oppimia lauluja.
Muutama kuukausi myöhemmin Liettua julisti itsenäisyytensä ensimmäisenä neuvostovaltiona. Eesti seurasi elokuussa 1991 ja Latvia pian sen jälkeen. Neuvostojoukot yrittivät jälleen saada hallinnan, tappaen monia siviilejä ja sotilaita. Milisiit ja vapaaehtoiset rakensivat betonibarrikadeja ja muodostivat ihmiskilpiä avainrakennusten ympärille, kuten eduskuntarakennusten, siltojen ja kommunikointitornien ympärille. Lopulta Neuvostoliiton joukot perääntyivät. Muutama kuukausi myöhemmin Neuvostoliitto katosi kokonaan.
Puhuessaan väkijoukolle äskettäisessä Laulujuhlassa, Eestin presidentti Kersti Kaljulaid sanoi: “Laulaminen tuo eestiläisille iloa. Laulaminen antaa eestiläisille rohkeutta. Laulaminen tekee eestiläiset vapaiksi.”
