Tämä on seitsemäs osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, joissa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.
Ranskan vallankumouksen motto “vapaus, veljeys ja tasa-arvo” löytyy virallisten rakennusten seiniltä joka puolelta nykypäivän Ranskaa. Yleinen mielikuva on, että nämä arvot kehittyivät valistusajalla, kuten ihmis- ja kansalaisoikeuksien julistuksessa näkyy.
Yli vuosikymmen aikaisemmin, Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus (1776) julisti “itsestäänselvän totuuden”, että ”kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi”. Kuitenkin intialainen filosofi Vishal Mangalwadi esittää seuraavan kysymyksen: jos tasa-arvo oli niin itsestäänselvää, miksi sitten hindulainen Intia on pysynyt kastisysteemissä, jossa bramiinit ovat huipulla ja koskemattomat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa? Ja jos materialistinen evoluutio esittää, että ihmiset ovat kosmisia oikkuja, liejun ja ajan tuottamia vahinkoja, missä on perusta ihmisarvolle tai ihmisoikeuksille?
Melkein kahden vuosisadan ajan roomalaiskatolinen kirkko piti ihmisoikeuksia sekulaariagendan osana Ranskan vallankumouksen vahvan katolilaisvastaisuuden takia. Nykyisin kirkot ja kristilliset toimintaryhmät päätyvät yhä tilanteisiin, joissa he vastustavat sekulaareja ihmisoikeusryhmiä, jotka kampanjoivat asioiden puolesta, jotka ovat kristillisiä uskomuksia vastaan: esimerkiksi vedoten ”syrjimättömyyden” periaatteeseen samaa sukupuolta olevien avioliiton suhteen tai ”yksilön itsemääräämisoikeuden” periaatteeseen ”eutanasiaoikeuden” suhteen.
Silti Vatikaanin toisesta kirkolliskokouksesta lähtien roomalaiskatolinen kirkko on puolustanut ja ajanut ihmisoikeusasiaa. Itse asiassa nykyisin melkein kaikki kirkkokunnat hyväksyvät ihmisoikeuksien periaatteet: puoltaen esimerkiksi demokraattisia kansalaisoikeuksia, uskonvapautta ja nykypäivän orjuuden muotojen lopettamista tai sitten vastustaen seksiteollisuuden naiskauppaa ja maahanmuuttajien syrjintää.
Ihmisoikeuksia pidetään universaaleina, koska ne nousevat luonnonoikeuden käsityksestä, millä tarkoitetaan moraalilakia, joka on kirjoitettu ihmisten sydämiin ja mieliin. Kuitenkin ajatus, että valistus sai tämän käsityksen kreikkalaisilta ja roomalaisilta filosofeilta on epätäydellinen kuva ihmisoikeuksien synnystä.
Sillä kaksi yksinomaan raamatullista käsitettä antavat tarvittavan ja riittävän perustan ihmisoikeuksille. Ensimmäinen on, että ihmiset ovat Taivaallisen Suunnittelijan harkittu luomus ja heijastavat häntä jollain tapaa, kuten Raamatun ensimmäisessä luvussa kuvataan. Toinen käsite, jota selitetään Uudessa testamentissa, on että kaikki ihmiset ovat moraalisesti tasa-arvoisia tai kuten Paavali asian ilmaisee: Kristuksessa ei ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei miestä eikä naista.
Mutta evankeliumin siemenen piti juurtua Eurooppaan ennen kuin ajatukset luonnonoikeudesta ja ihmiskunnan perustavaa laatua olevasta yhteydestä voisivat kehittyä. Paavali liitti ajatuksen luonnonoikeudesta Mooseksen lakiin: ”pakanat…luonnostansa tekevät, mitä laki vaatii” (Roomalaiskirje 1 ja 2). Monoteismi toi ajatuksen ihmiskunnasta yhtenäisenä kokonaisuutena, joka koostuu vastuullisista ja ainutlaatuisista yksilöistä, jotka on kaikki luotu Jumalan kuvaksi. Tästä seurasi, että kaikkien tuli saada samat oikeudet ja vapaudet. Amerikan perustajaisille, pitkäaikaisen raamatullisen perinnön perijöille, tämä oli ”itsestäänselvä totuus” – mutta ei niille, jotka olivat raamatullisen vaikutuksen ulkopuolella.
Kauan ennen Amerikan ja Ranskan vallankumouksia, toiset olivat vedonneet omatunnon-, uskonnon- ja sananvapauden puolesta Raamatun inspiroimin argumentein, kuten esimerkiksi Erasmus, Vilhelm Oranialainen ja Thomas Helwys, baptistiliikkeen perustaja.
Kristityt olivat myös merkittävässä roolissa tuomassa ihmisoikeuksia asialistalle sen jälkeen, kun toisen maailmansodan julmuudet herättivät ihmiset kannattamaan Ihmisoikeuksien yleismaailmallista julistusta ja Euroopan ihmisoikeussopimusta. Jacques Maritain, Charles Malik, Eleanor Roosevelt (ylläolevassa kuvassa), Robert Schuman ja Kirkkojen maailmanneuvoston johtavat henkilöt auttoivat näin luomaan ihmisoikeuksien modernin kontekstin.
