Eurooppalaiset eivät pääse ristiä pakoon. Vaikka olemmekin niin tottuneita siihen, ettemme edes huomaa sitä tai ajattele sen hätkähdyttävää viestiä, risti on lähes joka puolella ympärillämme.
Katso ympärillesi. Risti näkyy kansallisissa lipuissa, kansallisten urheilujoukkueiden edustusvaatteissa, kaulakoruissa, moottoripyöräilijöiden nahkatakeissa, rakennusten katoilla, kirkontorneissa, toreilla, tatuoinneissa, sairaalakylteissä, ensiapupisteissä, lääkepakkauksissa, klinikoissa, hautausmailla, tien varsilla olevissa pyhäköissä, virallisten symbolien ja kirjepapereiden kruunujen symboleissa sekä monissa muissakin paikoissa! Jopa kirjoittaessani tätä olohuoneessani Amsterdamissa, näen keskusaseman julkisivulla niiden kaupunkien vaakunat, joiden kanssa Amsterdam on käynyt kauppaa. Joissakin niissä on ristejä. Rekka-auto, jossa on suuri risti sekatavarakauppaa mainostamassa, on juuri ajanut ohitseni. Amsterdamin punainen, musta ja valkoinen lippu, jossa on kolme pyhän Andreaksen ristiä, liehuu viereisellä hotellilla.
Täältä katsottuna rakennusten korkein kohta on Pyhän Nikolauksen basilikan barokkiristi. KLM:n lentokoneet lentävät ylitsemme laskeutuakseen Schipholin kentälle ja niissäkin on risti yhtiön kruunulogossa.
Kuinka outoa! Kyseessä on julma roomalaisen kidutuksen ja kuoleman symboli. Kuinka siitä tuli länsimaissa näin juhlistettu merkki? Kuinka rististä tuli paranemisen, toivon, uskon ja identiteetin symboli?
Vastaus on seuraava: kaksi tuhatta vuotta sitten tapahtuneen Jeesus nasaretilaisen kuoleman kautta. Tämä on ainut asia, joka muutti tuon pelottavan tuskan välineen toivon, uuden alun, ennalleen palautumisen ja uusiutumisen ikoniksi. Risti edelsi ylösnousemusta, historian käännöspistettä. Aloitamme ajanlaskumme tietysti yhä tämän jumalihmisen syntymästä. Hän oli tarkoitettu tätä ihmishistorian ratkaisevaa tapahtumaa varten.
Uudelleen määritelty
Jeesus määritteli ristin uudelleen ikuisiksi ajoiksi. Ja tämä parantumisen, anteeksiannon ja toivon sanoma on muokannut Euroopan identiteettiä ratkaisevalla tavalla. Georgiasta (jonka lipussa on viisi ristiä) ja Armeniasta (joka on täynnä armenialaisia kiviristejä) Irlantiin (jossa näkyy valtava määrä kelttiläisiä ristejä) ja Islantiin sekä Färsaariin (joiden lipuissa on toisten Pohjoismaiden tapaan ristejä), lähes kaikki Euroopan kansat ottivat ristin sanoman vastaan.
Huolimatta viime aikojen tahallisesta unohtamisesta, tämä tarina miehestä, joka nousi kuolleista ristin kidutuskuoleman jälkeen, on merkittävin tekijä, joka on vaikuttanut Euroopan yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Olisi mahdotonta kuvitella, miltä Eurooppa näyttäisi, jos Jeesus ei olisi koskaan elänyt. Huolimatta Euroopan niemimaalla asuvien kansojen kulttuurieroista, tämä on ollut eurooppalaisuuden määrittelevä identiteetti.
Tämän identiteetin menetys on nykypäivän eurooppalaisten ja Euroopan perusongelma. Viime yönä kuulin kuuluisan amerikkalaisen filosofin Francis Fukuyaman puhuvan identiteettipolitiikasta ja demokratian kriisistä länsimaissa yleensä. Hän arvioi, ettei populismi johdu vain taloudellisista ja poliittisista tekijöistä. Hän puhui paljon ihmisarvon, kunnioituksen ja tasa-arvon tarpeesta ja monien ihmisten pelosta joutua huonoon asemaan tai joutua kokemaan kunnioituksen puutetta. Hän sanoi islamismin nousevan muslimien kokemasta kunnioituksen puutteesta ja radikalisoitumisen syynä olevan monien nuorten muslimien kokema identiteettikriisi Euroopassa.
Sulake
Kuitenkin eurooppalaiset yleensä ovat myös identiteettikriisin kourissa ja tämä on omiaan luomaan demokratiakriisin mantereellamme ja sen rajojen ulkopuolellakin. Maallinen näkökulma ei kuitenkaan tarjoa riittävää perustaa identiteetille, ihmisarvolle tai tasa-arvolle. Voiko kaikki todellakin johtua materialistisesta liman ja ajan sattumasta, josta kaikki jotenkin kehittyi ei-mistään ilman suunnittelijaa?
Larry Siedentopin mukaan, kun Paavali julisti, että Kristuksessa ei ole juutalaista eikä pakanaa, miestä eikä naista, orjaa eikä vapaata, hän sytytti identiteetin vallankumouksen sytytyslangan. Identiteetti ei perustukaan vereen eikä sosiaaliseen statukseen vaan siihen, että meillä on moraalinen tasa-arvo Jumalan edessä ja siihen, että meidät on luotu Jumalan kuvaksi. Tämä ymmärrys johti vapauksiin, jotka tekivät Euroopasta Euroopan, jolla on Kristukseen juurtunut identiteetti (olkoon se sitten ajan saatossa ilmaistu kuinka epätäydellisesti tahansa kristinuskon eri muodoissa).
Eurooppalaisen projektin tulevaisuutta uhkaa yhä kaksi asiaa: yhteisen historiallisen identiteettimme hylkääminen kansoina, jotka ovat Jeesuksen tarinan muokkaamia ja ymmärryksen hylkääminen identiteetistämme saman Luojan ja ihmiskunnan Isän lapsina.
Tämän takia Robert Schuman sanoi alusta asti, että projekti tarvitsi sielun: se ei voi olla pelkkä taloudellinen eikä teknologinen projekti. Mutta erehdymme, jos odotamme poliitikkojen palauttavan tuon sielun. Se ei kuulu heidän tehtäväänsä. Tämä tehtävä kuuluu uskon yhteisöille.
