Tämä kuukausi on Berliinin muurin sortumisen 29. vuosipäivä (9. marraskuuta) sekä myös Tšekkoslovakiassa tapahtuneen samettivallankumouksen vuosipäivä (17. marraskuuta). Molemmat tapahtumat katalysoivat kommunistisen järjestelmän kaatumisen.
Vuonna 1989 uutisotsikot ilmoittivat uskomattoman uutisen muurin kaatumisesta. Euforiset kansanjoukot juhlivat kadulla. Lännen pluralistinen vapaa yhteiskunta oli voittanut! Marksistiset hallitukset toisissa Keski- ja Itä-Euroopan sateliittivaltioissa kaatuivat dominoiden tapaan ja lopulta Neuvostoliitto hajosi itsekin.
Tästä huolimatta, ei kulunut kuin vajaa 30 vuotta, kun uutisotsikoista voi lukea, että nyt totuus on kaatunut.
“Nykypäivän maailmassa totuus häviää,” The Washington Post –lehti ilmoitti. The Oxford Dictionary –sanakirja valitsi vuoden 2016 sanaksi “post-truth” eli ”totuuden jälkeinen”. Tämän jälkeen sekä Pohjois- että Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Venäjällä ja Turkissa, on noussut poliittisia johtajia, jotka työntävät totuuden sivuun pikkumaisena epämukavuutena.
Profeetta Jesajan sanat kaikuvat tänään pahaenteisen todellisina: Oikeus työnnetään takaperin, ja vanhurskaus seisoo kaukana, sillä totuus kompastelee torilla, suoruus ei voi sisälle tulla. Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui (puolusti totuutta), se ryöstettiin paljaaksi. Jesaja 59:14-15
Mitä tapahtui?
Mikä on muuttanut maallisen liberalismin näennäisen voiton pelon, epävarmuuden, polarisaation, valeuutisten ja epäluottamuksen ilmapiiriksi?
Vuonna 1991 Lesslie Newbigin varoitti pluralismin monista ongelmista. Samalla kun toiset näkivät vapaan yhteiskunnan pluralismin ja totalitarismin eron valon ja pimeyden välisenä erona, hän kirjoitti: “Täysi pluralismi, jossa ei ole lainkaan kriteerejä, joiden mukaan erilaiset elämäntavat voitaisiin arvioida, jossa kaikenlainen erottelu kulttuuristen normien välillä (parempina tai huonompina) on kiellettyä, jossa ei ole totuutta vaan pelkästään “sitä, mikä on merkityksellistä minulle”, johtaa väistämättä anomiaan, menetykseen ja merkityksettömään elämään merkityksettömässä maailmassa” (Newbigin, L. 1991 Truth to tell, Geneve: WCC Publications, s.55).
Marksismi, joka väitti olevansa objektiivinen tieteellinen totuus, vaati näin itselleen oikeuden olla julkinen oppi, joka kontrolloi kaikkia elämän alueita, hän väitti. Olemme nähneet väärän objektiivisuuden tuhoisat vaikutukset ja olemme iloinneet sen sortumisesta. Kuitenkin, kansanjoukkojen yhä juhliessa kylmän sodan voittoa, hän varoitti “vaarasta sortua vääränlaiseen subjektiivisuuteen, jossa ei ole olemassa kriteerejä vaan kaikki käy”.
Nykyisin totuus on sortunut subjektivismiin. Rehellisyydelle suljetaan ovi. Ne, jotka puolustavat totuutta joutuvat pilkan ja hylkäämisen kohteeksi. Miten meidän tulisi vastata tähän?
Olin Prahassa yhdessä 170 Together for Europe -liikkeen osallistujan kanssa tämän vuoden samettivallankumouksen juhlapäivänä. Osallistujat olivat koolla monesta Euroopan maasta, idästä ja lännestä, kun jaoin siellä ajatuksiani tšekkiläisten sankareiden antamista opetuksista siitä, kuinka elää “totuuden jälkeisessä” maailmassa.
Jan Husia, joka poltettiin roviolla harhaoppisena vuonna 1415 Konstanzin kirkolliskokouksen aikana, kunnioitetaan Prahassa vanhan kaupungin torilla huomiota herättävällä muistomerkillä. Muistomerkki pystytettiin hänen kuolemansa 500-vuotis juhlavuoden kunniaksi julkisten varojen avulla ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Vuosisata ennen Lutheria Hus puolusti totuutta kirkon väärinkäytöksiä ja harhaoppia vastaan. Vieläpä ennen kuolemaansa Konstanzissa, hän kehotti opetuslapsiaan Prahassa “etsimään totuutta, kuulemaan totuutta, oppimaan totuutta, rakastamaan totuutta, puhumaan totuutta, noudattamaan totuutta, puolustamaan sitä kuolemaan asti, sillä totuus tekee teidät vapaaksi”.
Totuus voittaa
Husin muistopatsaan perustuksessa on kuuluisa sananparsi, joka hänen ajatellaan sanoneen: “Totuus voittaa”. Tšekkoslovakian ensimmäinen presidentti, Tomas Masaryk, otti tämän moton käyttöönsä vuonna 1918 ja näin teki myös samettivallankumouksen jälkeisen demokraattisen Tšekkoslovakian ensimmäinen presidentti Vaclav Havel.
Havel on toinen tšekkiläinen sankari, jolta voimme oppia, kuinka elää totuuden jälkeisessä maailmassa. Taannoin kuuluisassa esseessään Voimattomien valta, toisinajattelija ja dramaturgi Havel kannusti maansa kansalaisia, jotka elivät marksismin väärän tieteellisen objektiivisuuden alla, sanoen: ”älkää eläkö valheessa!” Sanoin, joista on tulossa tuoreella tavalla ajankohtaisia tällä kertaa lännessä, Havel teroitti kerta toisensa jälkeen, että totuuden ja rakkauden tuli voittaa viha ja valheet.
Havel oli Peruskirja 77 -liikkeen perustava jäsen. Liikkeen motto oli: Totuus voittaa niille, jotka elävät totuudessa. Havel vangittiin monta kertaa totuuden puolustamisen takia, silti vuonna 1989 hänet sysättiin samettivallankumouksen johtajuuteen ja lähes kannettiin mäkeä ylös presidentin linnaan kansan uudeksi johtajaksi.
Sanojensa ja elämänsä kautta Hus ja Havel haastavat meitä totuuden jälkeisessä maailmassa puolustamaan totuutta, etsimään totuutta, puhumaan totuutta, rakastamaan totuutta jokapäiväisessä elämässämme – sillä totuus tekee meidät vapaaksi.
