Adventin aikana juhlimme inkarnaatiota, Jumalan pelastusoperaatiota. Nyt on hyvä hetki miettiä, kuinka uskollisesti seuraamme Betlehemin vauvan esimerkkiä tavassamme noudattaa hänen antamaansa lähetyskäskyä.
Viime viikolla pohdimme median esittämää kysymystä lähetystyön tuloksista, kun nuori amerikkalainen tapettiin, kun hän oli yrittänyt saada yhteyden Intian valtamerellä sijaitsevan Pohjois-Sentinelin saaren asukkaisiin.
Hyvä ystäväni ja työtoverini Pierre vastasi artikkeliin todeten, että hän on samaa mieltä artikkelin perusajatuksen kanssa. Vaikka lähetystyötä on käytetty väärin, sillä on ollut valtavan myönteinen ja lähes tuntematon vaikutus yhteiskunnan kehittymiselle. Pierren mielestä me lähetystyöntekijät ja varsinkin evankelikaalit, emme kuitenkaan ole usein ymmärtäneet, kuinka syvällistä lähetystyötä inkarnaatio vaatii.
Matteuksen 28. luvun suuri lähetyskäsky kertoo meille, “mitä” meidän tulee tehdä ja “missä” mutta olemme usein unohtaneet “miten”. Vastaus tähän löytyy sanoista, jotka Jeesus lausuu toisaalla.
“Niin kuin sinä lähetit minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät”. Jeesus lausuu näin rukouksessaan Johanneksen evankeliumissa 17:18 muutama päivä ennen kuolemaansa. Sama ajatus toistuu muutama päivä ylösnousemuksen jälkeen, kun Jeesus antaa lähetyskäskyn opetuslapsilleen (Joh. 20:21).
Muutama vuosi myöhemmin Johannes kirjoittaa ensimmäisessä kirjeessään kolmannen samankaltaisen ajatuksen, joka todistaa, mitä tapahtui Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen: ”Sellainen kuin Jeesus on, sellaisia olemme mekin tässä maailmassa” (1. Johanneksen kirje 4:17).
Suureen lähetyskäskyyn sisältyy maantieteellinen ulottuvuus (“Menkää kaikkeen maailmaan”). Pierre huomioi, että lähetysjärjestö, johon sekä hän että minä kuulumme on painottanut maailmanlaajuista leviämistä jokaiselle alueelle. Hänen huolenaiheensa on kuitenkin, että lähetystyön kutistaminen suureen lähetyskäskyyn “avaa oven 1) ajatukselle, että tulemme ylempiarvoisesta sivistyksestä sekä 2) monelle kolonisaation muodolle. Länsi on laajasti tuominnut ja hylännyt tämän kristinuskon kannan riittämättömänä ja taloudellisen valta-aseman lähteenä monessa köyhdyttämässämme maailman kolkassa”.
Pää pyörällään
Jeesus antoi suuren lähetyskäskyn opetuslasten aralle joukolle pian ylösnousemuksensa jälkeen. Heidän päänsä oli yhä pyörällään edeltävien päivien kokemuksien jälkeen. He olivat myös täysin tietoisia mestarinsa äärimmäisestä uhrista ja samalla kenties myös uhrista, joka heiltä vaadittaisiin (ja jonka suurin osa heistä antoi). Pierre varoittaa meitä vaarasta kaksi tuhatta vuotta myöhemmin ymmärtää lähetyskäsky inkarnaation, kulttuuriin soveltamisen ja kontekstualisaation ulkopuolella.
Paavali kuvaili inkarnaation uhria sanalla kenosis (kreikaksi: κένωσις, kénōsis, mikä merkitsee kirjaimellisesti tyhjentämistä) kirjeessään filippiläisille luvussa 2, jakeissa 7 ja 8: ”(Jeesus) luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.”
Pierre toteaa, että “tullakseen maailmaan Jeesus jätti itselleen kuuluvan tutun paikan, jossa hänen kirkkautensa tunnustettiin. Toisin sanoen hän jätti taakseen uskonnollisen kulttuurinsa arvovallan tullakseen aikansa mieheksi, ihmiseksi ihmisten keskellä. Kolmen kymmenen vuoden ajan kukaan Nasaretissa tai ympäröivällä maaseudulla ei tiennyt, että Jumala eli kaupungin puusepän verstaassa. Hän oli täydellisen hienovarainen: hänet tunnettiin perheensä keskuudessa ainoastaan poikana ja veljenä sekä ympäristössään puusepän ammattinsa perusteella. Hän otti täysin maallisen identiteetin. Ja kuitenkin tämä inhimillinen raami riitti Jumalan täyteydelle.
“Eikö inkarnaation ensisijainen periaate olisi siis että me jättäisimme sivuun oman uskonnollisen identiteettimme, kulttuurimme ja kunniamme sen sijaan, että rehentelisimme sillä?” hän kysyy.
Armoa ja totuutta
Pierren huoli on, että “jatkamme kristikunnan puolustamista nykykritiikin edessä pelosta käsin sen sijaan, että nöyrästi tunnustaisimme kolonisaation synniksi, johon meidät liitetään ja johon olemme osallistuneet menneisyydessä ja vielä nykyisinkin. Jotkut ystävistäni työskentelevät Kanadan alkuperäisasukkaiden parissa ja ovat nyt mukana siirtomaavallan purkamisessa. Emme ole useinkaan huomanneet inkarnaation vaatimaa lähetystyön syvällisyyttä, että “kaikkeen maailmaan meneminen” on kulttuurista, sosiaalista ja poliittista.”
Viime keskiviikkona olin koolla yhdessä 400 politiikassa ja yhteiskuntaelämässä vaikuttavan eurooppalaisen kanssa Euroopan parlamentin rukousaamiaisella Brysselissä, rukouksen ja yhdessäolon merkeissä. Mietimme yhdessä, mitä Jumalan luonteen lihaksi tuleminen merkitsee seuratessamme Jumalan ainoaa Poikaa, joka tuli Isän luota, ”täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:14).
Monille joulussa on kysymys vatsan täyttämisestä hyvällä ruualla. Jeesukselle inkarnaatiossa oli kyse itsensä täydellisestä tyhjentämisestä.
