Tämä on kuudes osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, joissa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Ensimmäisessä luvussa esitän, että Raamattu on avain Euroopan ymmärtämiselle. Luvuissa kaksi, kolme, neljä ja viisi tutustumme Raamatun vaikutukseen länsimaiseen taiteeseen ja musiikkiin; länsimaiseen arkkitehtuuriin ja suunnitteluun, maanviljelyyn ja puutarhanhoitoon ja yrityselämään ja taloustieteeseen, tässä järjestyksessä. Otan mielelläni vastaan palautetta.
Nykyeurooppalaiset eivät ehkä miellä kaupunkeja Raamatun muokkaamina paikkoina. Lähempi katsaus paljastaa kuitenkin ikivanhojen pyhien kirjoitusten syvän vaikutuksen kaupunkikeskusten kehitykseen Euroopassa ja Euroopan ulkopuolellakin. Kolmen abrahamilaisen uskonnon väitteet ovat muokanneet Jerusalemin historiaa (missä kristityt uskovat, että Jeesus ristiinnaulittiin ja nousi kuolleista) – milloin parempaan, milloin huonompaan suuntaan.
Rooma, maailman historian suurimman sotilaallisen ja taloudellisen mahdin pääkaupunki, hyväksyi kristillisen sanoman rakkaudesta, totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta vain kolmessa vuosisadassa. Siitä hetkestä lähtien se on ollut erään kristinuskon suurimman ilmentymän keskus. Rooman sortuminen vuonna 410 kannusti Augustinuksen kirjoittamaan erittäin vaikutusvaltaisen teoksen, Jumalan valtion, jota pidetään eräänä länsimaisen ajattelun kulmakivinä. Siinä ihmiskunnan historia hahmotetaan kahden kaupungin – Jumalan ja ihmisen – välisenä jännitteenä. Luostarit, joissa lukeminen, lausuminen, laulaminen ja Raamatun kopioiminen olivat keskeisiä, perustettiin usein entisille roomalaisille sotilastukikohdille, kuten Pariisiin, Lontooseen, Yorkiin, Utrechtiin, Kölniin, Zürichiin ja Regensburgiin.
Toiset luostarit, jotka aloittivat toimintansa asuttamattomilla alueilla, kasvoivat lopulta kaupungeiksi, sillä ne vetivät puoleensa pyhiinvaeltajia, opiskelijoita, tutkijoita, artisaaneja, oluenpanijoita, maanviljeliöitä ja kauppiaita. Sankt Galleniin asettui irlantilainen munkki nimeltä Gallus. Münster-sanan taustalla on latinan sana Monasterium. Münchenin nimi tulee vanhan yläsaksan käsitteestä Munichen, joka tarkoittaa “munkkien tekemää”. Luostarit tarjosivat sosiaalisia palveluja kaupungeille, hoitoa sairaille, kodittomille, köyhille, nälkäisille ja harhaileville. Mikä tahansa kartta eurooppalaisesta kaupungista ennen uskonpuhdistusta näyttää, että kolmannes kaupunkialueesta tai enemmän oli kirkkojen ja luostareiden täyttämää. Kristitty humanisti ja filosofi Erasmus kysyi: “Mikä kaupunki sitten on ellei yksi suuri luostari?” Sillä luostari tarjosi mallin uudenlaiselle yhteiskunnalle: keskiaikaiselle kaupungille.
Keskeistä tässä mallissa oli kyky kutsua yhteisö eloon raamatullisen agape-käsitteen, eli epäitsekkään rakkauden, kautta. Ihmiset olivat vapaita muodostamaan yleisiä yhteisöjä vannomalla valan – promission – joka ei perustunut perhesiteisiin eikä yhteisiin etuihin vaan ”ideaaliin”. Kaupungista tuli paikka vapaille ja tasa-arvoisille kansalaisille, jotka olivat sitoutuneet toistensa tukemiseen ja paikka, jonka moraalinen infrastruktuuri rakentui liitolle ja henkilökohtaiselle valalle, joka uusittiin usein vuosittain. Siviiliyhteiskunta edellytti itsehillintää ja lupausten pitämistä.
Vapaan kaupan killat olivat sopimuksiin perustuvia yhteisöjä, jotka sääntelivät laatutasoa ja käytäntöjä. Sana “kilta” tarkoitti sekä maksua tai työpanosta että uhria tai palvontaa ja heijasti siis kiltojen sekulaaria ja hengellistä alkuperää.
Uskonpuhdistuksen myötä luostareiden kiinteistöt hajotettiin, ne sekularisoituivat ja samalla toivat sosiaalisten vastuiden muutoksen hiippakunnan seurakuntaa ja kaupungin vanhimpia kohtaan. Myöhemmin teollinen vallankumous kärjisti merkittävällä tavalla sosiaalisia tarpeita kasvavan ylikansoitetuissa kaupungeissa. Instituutiot ja liikkeet, jotka havainnollistivat herännyttä kristillistä omatuntoa toivat innovatiivisia ratkaisuja; esimerkkeinä tästä ovat Englannin metodistit ja pelastusarmeija sekä luterilaisten ja reformoitujen maiden diakonissaliikkeet.
Kun taas William Blake vertasi “pimeitä saatanallisia tehtaita” Jerusalemin näkyjen kanssa, toiset ryhtyivät tarkoituksellisesti rakentamaan omia tiilirakennusmonumenttejaan ihmisviisauden edistykselle turvautumatta Jumalan agapeen. Monet olivat sitä mieltä, että kristillisyyden epäkohdat – uskonnolliset sodat ja epäpyhät liitot maallisten valtojen kanssa – saattoivat sen kyvyn inspiroida asianmukaisia sosiaalisia ideaaleja kansalaisille huonoon valoon. Jatkuvasta etsinnästä huolimatta kaupungeille ja yhteiskunnalle ei kuitenkaan tuntunut löytyvän tasa-arvoa, vapautta ja veljeyttä ylläpitäviä vaihtoehtoisia näkyjä.
Vuosisata sitten orastavat kristillisdemokraattiset ja sosiaalidemokraattiset liikkeet käyttivät kumpikin aluksi Raamatusta nousevaa käsitystä ihmisistä olentoina, jotka olivat luotu Jumalan kuvaksi, suhteita varten – homo socialis eikä homo consumus – löytääkseen vastauksia niin kutsutulle ”sosiaaliselle kysymykselle”.
Nykypäivän kysymykset ovat laajentuneet ja syventyneet sisällyttämään kysymyksiä yhteydestä eroavaisuuksista huolimatta, etnisyyden, uskonnon, sukupuolen, oikeudenmukaisuuden, ympäristön ja turvallisuuden suhteen. Aivan kuten menneisyydessä, Raamattu inspiroi yhä nytkin etsimään uusia sosiaalisia ideaaleja kaupungeillemme ja yhteisöillemme.
