Tämä on kahdeksas osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, joissa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.
Koulutusta pidetään nykyisin yleisesti maallisen hallituksen alueena. Pakollista ja universaalia koulutusta pidetään yksinkertaisesti itsestäänselvyytenä. Mutta kuinka nämä ajatukset kehittyivät? Ja mikä rooli Raamatulla oli nykyisin tuntemamme koulutuksen perustusten luomisessa?
Ensimmäinen yhteiskunta, joka arvosti kaikkien koulutusta oli juuri vapautunut Israelin kansa, kuten luemme Toorasta, Mooseksen kirjoista: “Teroita [näitä sanoja]alinomaa lastesi mieleen” (5. Mooseksen kirja 6:7). Israelista tuli näin maailman ensimmäinen täysin lukutaitoinen yhteiskunta. Tämä rikas perintö heijastuu täysin suhteettomassa juutalaisessa annissa niin moneen tieteenalaan vielä nykyisinkin.
Juutalaisten juurtensa takia varhainen kristillisyys myös painotti opetuksen roolia sekä kirkkoon että jokapäiväiseen elämään liittyvissä asioissa. Vaikka Kreikka ja Rooma tuottivatkin erinomaisia ajattelijoita ja opettajia, koulutus oli tarkoitettu vain yläluokille ja miespuolisille henkilöille. Kristityt, jotka tultiin tuntemaan “Kirjan ihmisinä”, avasivat opetuksen sekä pojille että tytöille. Katekismuskoulut, joissa sekä miehiä että naisia opetettiin sanallisten kysymys-vastaustuntien kautta, levisivät Roomaan, Efesokseen ja Aleksandriaan, paikkoihin, jotka liitetään merkittäviin varhaisiin kirkkoisiin, kuten Klemensiin, Origenekseen ja Athanasiokseen. Kristillisen opin lisäksi nämä koulut ryhtyivät myös opettamaan matematiikkaa, lääketiedettä ja kielioppia. 400-luvun alussa Augustinus pystyi sanomaan, että kristityt naiset omasivat usein miespuolisia pakanafilosofeja paremmat tiedot hengellisistä asioista.
Episkopaaliset koulut kehittyivät myöhemmin ensimmäisellä vuosituhannella sisällyttäen klassilliset opinnot kristillisen teologian viitekehykseen, ainakin pappisopiskelijoille ja virkamiehille. Kaarle Suuri nimitti anglokelttiläisen munkin, Alkuinin, edistämään koulutusta kautta Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan 800-luvun alkupuolella. Kyseessä oli lyhyeksi jäänyt kokeilu, joka silti ennakoi tulevaa kehitystä.
Luostarit, jotka levisivät Egyptistä Gallian kautta Irlantiin ja sieltä takaisin manner-Eurooppaan, pelastivat korvaamattomia käsikirjoituksia barbaarien tuholta. Irlantilaiset oppineet munkit toivat scriptoriumeistaan ja kirjastoistaan ymmärrystä ja oppimista Euroopan vastakääntyneille kansoille. Heidät tunnettiinkin pian “kuninkaiden opetuslapseuttajina ja kansojen opettajina”. Euroopan yliopistot kehittyivät luostareista, ensin Bolognassa ja Pariisissa, sitten Oxfordissa ja Cambridgessa (1100-luvun lopussa ja 1200-luvun alussa). Viralliset nimikkeet, kuten provosti ja dekaani – akateemiset kaavut, yliopistojen arkkitehtuuri ja jumalanpalvelukset kappeleissa muistuttavat kaikki yliopistojen luostarijuurista. Oxfordin motto on yhä Dominus illuminatio mea (Herra on valoni, Psalmi 27).
Johan Cele Yhteisen elämän veljeskunnasta aloitti kouluja sekä köyhille että rikkaille Zwollessa ja Deventerissä, missä pohjois-Euroopan älyllinen akseli sijaitsi ennen uskonpuhdistusta. Näitä kouluja pidettiin maailman parhaina. Cele painotti, että koulutuksessa oli kyse ennen kaikkea normeista ja arvoista eikä faktoista ja luvuista. Cele kehitti myös gymnasium-tapaisen lukion, joka tuli leviämään Saksaan ja Ranskaan (college). Radikaaleihin innovaatioihin kuului oppilaiden järjestäminen luokkiin heidän ikänsä perusteella, kokeiden käyttäminen ja vanhempien oppilaiden toimiminen nuorempien mentoreina. Tuomas Kempiläinen, paavi Adrianus ja Erasmus kävivät näitä kouluja.
Uskonpuhdistajat kuten Luther ja Calvin halusivat ehdoin tahdoin Raamatun kaikkien saataville, mikä ei syyttä pelottanut sen ajan katolista hierarkiaa, sillä se nähtiin kutsuna anarkiaan. Uskonpuhdistajat halusivat ihmisten ymmärtävän Raamatun lisäksi myös Jumalan tekojen kirjaa, luomakuntaa. He myös taistelivat tyttöjen ja poikien yhteiskuntaluokasta riippumattoman koulutuksen puolesta ja puolsivat verotuksen tukemia peruskouluja. Tämä johti Lutherin tapauksessa Deutsche Volkschulen luomiseen ja Calvinin tapauksessa Geneva Academyn aloittamiseen. Jälkimmäinen oli instituutiona huomattavasti aikaansa edellä ja siitä tuli mallikoulu Skotlannin, Alankomaiden ja Amerikan kouluille.
Johan Amos Comenius, jota kutsutaan nykyaikaisen koulutuksen isäksi, oli varhaisen moravialaisen kirkon piispa ja hänen kristillinen maailmankatsomuksensa inspiroi hänen pedagogiikkaansa. Kaikki tieto oli Jumalan totuutta. Koulutuksen tuli olla universaalia. Koulujen tuli olla ”inhimillisyyden työpajoja”. Opetuksia tuli saada Jumalan luomistyöstä. Comenius kehitti maailman ensimmäisen lapsille tarkoitetun kuvakirjan.
Friedrich Froebel, saksalaisen luterilaisen pastorin poika, kehitti kindergartenin paikaksi, jossa pieniä lapsia hoidettaisiin kuin puutarhan kasveja – ajatus, joka on nyt levinnyt halki teollistuneen maailman.
Englannissa Robert Raikes aloitti pyhäkoulut, jotta ne tarjoaisivat koulutusta lapsille ainoana päivänä, jolloin he eivät työskennelleet kaivoksilla, pelloilla tai tehtaisssa. Tämä liike levisi nopeasti kansakunnan halki ja opetti parhaimmillaan Raamattua ja lukemista neljäsosalle kansan lapsista. Se valmisti tietä vuoden 1870 laeille, jotka tarjosivat koulutusta kaikille Englannissa. Tämän takana oli vuorostaan kveekari William Forster.
Totta puhuen on vaikea kuvitella, miltä koulutus nykyisin näyttäisi ilman Raamatun kaikkialle ulottunutta vaikutusta.
