Tämä on kolmastoista osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, joissa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.
Harvard Law School -yliopiston opiskelijoita ja professoreita muistutetaan päivittäin länsimaisen lain perustasta kirjaston sisäänkäynnin yläpuolella olevan latinankielisen lauseen kautta: Non sub homine sed sub deo et lege (Ei ihmisen vaan Jumalan ja lain alla).
Nämä sanat kirjoitti Henry de Bracton, 1200-luvulla elänyt englantilainen pappi ja tuomari, ja ne edustavat eurooppalaisen lakiajattelun pitkän prosessin huipentumaa. Prosessi ulottuu Rooman keisarikunnan viimeiseen ajanjaksoon, Codex Justinianuksen lakikokoelmaan.
Lait koottiin vuosien 529-534 jKr. välillä ja niistä puhutaan usein uudessa muodossa esiintyvänä muinaisena roomalaisena lakina, jonka roomalaiskatolinen kirkko myöhemmin sisällytti oikeusjärjestelmäänsä. Mutta voimmeko olettaa, että länsimaisen lain perustukset olivat olennaisesti roomalaisia?
Intialainen filosofi, Vishal Mangalwadi, avaa asiaa tulevassa kirjassaan, This Book Changed Everything (Tämä kirja muutti kaiken). Hän toteaa, että on “nykyaikainen myytti”, että Rooma olisi ollut “oikeuden lähde”. Vaikka roomalaiskatolinen kirkko todella sisällytti Justinianuksen Corpus juris civiliksen (siviilioikeuden säännöstön) oikeusjärjestelmäänsä 1000 – 1100 -luvuilla, kyseessä oli roomalaisen siviililain, kanonisen oikeuden ja kristillisen etiikan synteesi. Kyseinen lakisäännöstö, joka on yhä monien nykyisten valtioiden siviililain perusta, ei tullutkaan Roomasta. Se tilattiin ja koottiin nimittäin Konstantinopolissa (nykypäivän Istanbulissa).
Justinianus I hallitsi Itä-Rooman keisarina (527-565) kaksi vuosisataa sen jälkeen kun Konstantinus I oli “kristillistänyt” keisarikunnan. Ortodoksikirkko kutsuu häntä nimellä Pyhä Justinianus Suuri, sillä hän valvoi mahtavan Hagia Sofian, ortodoksikatedraalin, rakentamista.
Ennen kristinuskoa roomalainen oikeus ei taannut oikeusvaltion periaatteiden kunnioittamista tasapuolisesti kansalaisilleen. Esimerkiksi Jeesus ristiinnaulittiin kansan toivomusten mukaisesti senkin jälkeen, kun Pilatus oli havainnut hänet syyttömäksi. Feeliks vangitsi Paavalin kahdeksi vuodeksi lahjuksen toivossa. Caesar, jumalkeisari, ja hänen edustajansa olivat lain yläpuolella.
Näin ei ollut Justiniuksen keisarikunnan laita. Konstantinuksen tapaan hän piti Jumalaa perimmäisenä auktoriteettina, jolle keisareidenkin tuli alistua. Aikaisemmin Ambrosius, Milanon piispa (374-395) oli erottanut keisari Theodosiuksen kirkosta ja vaatinut tältä katumusharjoituksia sen jälkeen kun tämä oli määrännyt 7000 ihmistä tapettavaksi Kreikassa. Jopa keisari oli ”Jumalan ja lain alla”.
Codex Justinianuksen voimakkaasti muokkaama oikeusjärjestelmä levisi siis kirkon kautta halki Euroopan. Vaikka lakijärjestelmä olikin muodollisesti maallinen, tämä kristillistetty roomalainen siviili- ja kirkollislaki perustui yhä enemmän raamatullisiin käsityksiin ihmisten arvosta ja pyhyydestä sekä moraalisesta tasa-arvosta Jumalan edessä ja lain alla.
Vaikka kuluikin vuosisatoja (sekä edistymisen että taantumisen merkeissä) ennen kuin näiden raamatullisten käsitteiden seuraukset laitettiin täysin täytäntöön, länsimaisen lain perustukset oli laskettu ”Jumalan ja lain alla”. Tässä muutamia paalumerkkejä matkalla kohti yksilön oikeuksia sekä uskonnon- ja omantunnonvapautta Jumalan ja lain alla:
- Vuonna 797 Kaarle Suuri poisti pakanuudesta langetetun kuolemantuomion, kun oppinut munkki Alcuin vakuutti hänelle, että ”usko on vapaan tahdon valinta eikä sitä voida pakottaa. Voit pakottaa ihmiset kasteelle mutta et voi pakottaa heitä uskomaan.”
- 900-luvun alkupuolella Alfred Suuri kirjoitutti laajan lakikokoelman Englannissa. Siihen sisältyi kymmenen käskyä, 66 jaetta Mooseksen laista ja Jeesuksen kultainen sääntö (Matteus 7:12).
- Canterburyn arkkipiispa sopi kuninkaan ja hänen paroniensa välille Magna Cartan, joka vahvisti periaatteen kuninkaan vastuullisuudesta sekä oikeuden puolueettomaan oikeudenkäyntiin. Tämän lisäksi se vahvisti, että kansan uskollisuus kuninkaalle riippui tämän kuuliaisuudesta Jumalan laille.
Paavalista ja Augustinuksesta Tuomas Akvinolaiseen ja Lutheriin saakka, klassillisen ajattelun tunnistama luonnonoikeus (eli “arkijärjen” ymmärrys oikeasta ja väärästä) nähtiin kristillisestä näkökulmasta osana jumalallista luomisjärjestystä. Kuitenkin, kuten Calvin opetti Genevessä, luonnonoikeus osoitti pelkästään oikean suunnan. Turmeltunut ihmisluonto teki luonnonoikeudesta riittämättömän, jos se ei tunnustanut Jumalaa. Hänen lakinsa varastamista, murhaa, aviorikosta ja valehtelua vastaan suojelivat omaisuutta, elämää, avioliittoa ja totuutta. Tämän kaltaiset lait loivat puitteet luottamukselle, rauhalle, kunnioitukselle ja ihmiselämän kukoistukselle. Jumalan alainen itsehallinto merkitsi paljon vähemmän ihmisen ulkopuolelta tulevaa alaisten hallintoa ja hillintää, hän opetti.
Calvinin Genevessä käyttämä malli vaikutti myöhemmin lainsäätäjiin Skotlannissa, Englannissa, Alankomaissa ja Yhdysvaltojen nuoressa valtiossa. Sen vaikutuksesta he näkivät hallituksen tehtävänä ihmisten Jumalalta saamien oikeuksien ylläpitämisen.
Miten käy, kun “deo” häviää Harvardin motosta ja ihmisten tekemät lait hallitsevat kaiken yläpuolella? Luther, itse sekä lakiopiskelija että teologi, varoitti: “Siellä missä ei ole Sanan ja lakien kautta viisastuneita ihmisiä, siellä karhut, leijonat, pukit ja koirat hoitavat julkisia virkoja ja johtavat talouselämää.”
