Tämä on yhdeksäs osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, joissa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.
Perheet ja avioliitot ovat olleet olemassa ihmiskunnan historian alusta, kauan ennen kuin Raamattu kehittyi. Tästä huolimatta tällä kirjalla on ollut paljon voimakkaampi vaikutus avioliiton käsitteeseen ja avioliitosta syntyviin perhesuhteisiin kuin millään muulla viimeisen 2000 vuoden ajalta.
Kymmenen käskyä kehotti kunnioittamaan omia vanhempia ja kielsi aviorikoksen tai lähimmäisen vaimon himoitsemisen. Kuitenkaan Vanhan testamentin yhteiskunta ei ollut missään tapauksessa moraalisista lankeemuksista vapaa, kuten kuka tahansa, joka tuntee Abrahamin, Daavidin ja Salomon tarinan, voi kertoa.
Moniavioisuus oli myös yleisesti hyväksytty käytäntö juutalaisessa yhteiskunnassa. Tästä huolimatta Mooseksen lain muokkaamat moraaliset normit erottivat sen selkeästi ympäröivistä kansoista, jotka harjoittivat laajalle levinnyttä, molempia sukupuolia käsittävää temppeliprostituutiota. Sekä Kreikan että Rooman yhteiskuntien kaikki luokat hyväksyivät seksuaalinormeissaan käytäntöjä, joissa oli erilaisia sukupuolten, ihmisten ja eläinten yhdistelmiä.
Esimerkiksi kreikkalaisten mentoreiden odotettiin aloittavan sukupuolisuhde heidän nuorten miespuolisten oppilaidensa kanssa. Roomalaiset inhosivat avioliittoa ja pitivät sitä ikävänä välttämättömyytenä. Klassillisessa keramiikassa näkyvä taide ja Pompejin tapaisissa paikoissa tehdyt kaivaukset paljastavat pakkomielteen fallisten kuvien ja monenlaisen seksuaalisen toiminnan suhteen.
Varhaiset kristityt olivat syvästi juurtuneita juutalaisen hesedin (uskollisen rakkauden) perinteeseen ja Jeesuksen opetuksen noudattamiseen (Jumalan ja lähimmäisen rakastaminen). Näin heistä tuli kulttuurinvastainen vaikuttaja, sillä he hylkäsivät avioeron, insestin, moniavioisuuden, uskottomuuden, homoseksuaalisuuden, lapsenmurhan ja abortin.
Ensimmäisen vuosisadan Kirje Diognetukselle kuvaili kristityt ihmisinä, joilla on ”yhteinen pöytä muttei yhteistä petiä”. Klassisen ajan historioitsija Edward Gibbon, joka ei ollut kristillisyyden ystävä, päätteli kaikesta huolimatta, että ”kristityt palauttivat avioliiton arvon”.
Kristillisen agapen (ehdottoman rakkauden) ja Paavalin selittämän moraalisen tasa-arvon etiikka johti vastavuoroisuuteen avioliitossa, mikä merkitsi miehen ja naisen välistä yksiavioista, elinikäistä suhdetta. Englannin sana aviorikokselle (adultery) tulee latinan sanasta adulterare ja merkitsee ”turmella”. Aviorikos siis mursi suhteen kunniallisuuden ja rikkoi luottamuksen, joka on välttämätön avioliiton ja perheen menestymiselle. Tästä huolimatta patriarkaalisissa yhteiskunnissa aviorikos määriteltiin naisen avioaseman kautta – eikä miehen. Onko kukaan koskaan kuullut miehestä, joka olisi saatu kiinni aviorikoksesta?
Uusi testamentti opetti, että avioliitto enteilee Jeesuksen ja hänen morsiamensa, eli seurakunnan, suhdetta; että miesten tuli rakastaa vaimojaan kuten Kristus rakastaa seurakuntaa (siis erittäin korkea taso!) ja että avioliitossa miehestä ja naisesta tuli yksi liha, mikä loi uuden identiteetin. Ihmisruumiin oli myös tarkoitus olla Pyhän Hengen temppeli ja näin ollen se tuli pitää pyhänä eikä turmella seksuaalisen tai muunlaisen saastaisuuden kautta.
Kun Rooman keisarikunta hyväksyi kristinuskon, sosiaaliset normit alkoivat muuttua. Mutta kun keisarikunta sortui ja katolisesta kirkosta tuli sen institutionaalinen perijä, Raamatun ulkopuolelta tulevat ajatukset alkoivat horjuttaa avioliittoa, perhettä ja naisten roolia. Neitsyyskultti ja selibaatin pitäminen korkeampana hengellisyytenä vaikutti asenteisiin perhettä ja avioliittoa kohtaan. Tästä huolimatta kristinuskon vaikutus perheeseen tuli vahvistamaan sekä ydinperheen että laajemman perheen rakennetta ensimmäisenä luonnekouluna. Samalla se kuitenkin vapautti yksilön heimomentaliteetista ja täydellisestä alamaisuudesta perhelojaliteeteille.
Uskonpuhdistus palautti painopisteen siihen, mitä Raamattu – kirkon sijaan – sanoi avioliitosta, seksuaalisuudesta ja perheestä. Martin Lutherin ”skandaaliavioliitto” entisen nunnan Katharina von Boran kanssa antoi germaanisille kansoille ensimmäisen mallin avioliitossa olevan henkilön hengellisestä johtajuudesta (katso kuvaa).
Jean Calvinin järjestelmällinen opetus avioliitosta ja perheestä levisi Geneven kautta toisiin Euroopan maihin ja myöhemmin Amerikkaan painottaen avioliittoa miehen ja naisen välisenä liittona, joka on tehty Jumalan, kirkon, valtion, perheen, ystävien ja yhteiskunnan edessä eikä pelkästään kirkon sakramenttina.
Näiden ajatusten hedelmä juuri muodostuneessa Yhdysvalloissa teki suuren vaikutuksen ranskalaiseen virkamieheen Alexis de Tocquevilleen, joka oli kasvanut Ranskan vallankumouksen ja valistuksen jälkimainingeissa. Hän huomasi, että protestanttinen opetus Amerikassa oli saanut aikaan hyvin vapaan perustuslain, erittäin demokraattisen yhteiskunnan, huomattavan vapauden naimattomille naisille ja sen, että avioliittoa kunnioitettiin syvästi ”korkeimman ja todellisimman avio-onnen käsityksen” lähteenä. Hän huomasi, että moraalisuus synnyttää vapauden ja että vapaus vahvistaa moraalisuutta.
Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana kristinuskoa edeltäneitä asenteita seksuaalisuutta, avioliittoa ja perhettä kohtaan on nostettu laajasti esille länsimaisessa yhteiskunnassa. Silti European Values Studies – tutkimuksen mukaan asenteet avioliittoa ja perhettä kohtaan heijastavat yhä vahvasti perinteisiä kristillisiä arvoja:
Mitä perhearvoihin tulee, eurooppalaiset näyttäytyvät yllättävän konservatiivisina. ”Naimisissa-lasten-kanssa” on suosituin elämäntapa selkeästi suurimmalle osalle väestöstä vapauttavasta kuusikymmentäluvusta, emansipaatiosta ja yksilöllisyyden noususta huolimatta.
Verratessamme näitä asenteita Kreikan ja Rooman aikaan, on helppo huomata, kuinka syvä vaikutus Raamatulla on ollut perheeseen ja avioliittoon liittyviin ajatuksiin yli kahden vuosituhannen ajan.
