Tämä on yhdeksästoista osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, jossa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.
MYÖTÄTUNTO JA KEHITYS
Valtiosta riippumattomista järjestöistä on tullut merkittäviä maailmanlaajuisia toimijoita hallitus- ja yrityssektorien rinnalla. Nykyisin niitä on maailmassa useampi miljoona ja niitä pidetään kolmannen sektorin avaintoimijoina humanitaarisen avun, ympäristön, ihmisoikeuksien, maahanmuuton, pakolaisten, ihmiskaupan, rauhan rakentamisen sekä hätäavun ja kehitysyhteistyön saroilla.
YK-lähteet osoittavat raporteissaan, että joillakin valtiosta riippumattomilla järjestöillä on suuremmat budjetit kuin osalla maista, jotka kuuluvat Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön (OECD) avunantajamaihin. Tästä esimerkkeinä ovat World Vision (2.5 miljardia euroa), Pelastakaa lapset (1.23 miljardia euroa), Oxfam ja Lääkärit ilman rajoja (molemmilla noin 1.1 miljardia euroa) sekä Catholic Relief Services (720 miljoonaa euroa) [tiedot vuodelta 2011].
Mikä vaikutus Raamatulla oli tämäntapaisten järjestöjen luomisessa ja niiden innoittamisessa? Sekä maalliset että uskonnolliset valtiosta riippumattomat järjestöt ovat moraalisia yksikköjä, jotka haastavat epäoikeudenmukaisia olosuhteita. Uskonnolliset valtiosta riippumattomat järjestöt tunnustavat avoimesti velvoitteen Jumalaa ja Jumalan kuvaksi luotuja ihmisiä kohtaan.
Maalliset järjestöt yrittävät yleisesti edistää ihmisoikeuksia. Kuten olemme aikaisemmin esittäneet, ihmisoikeuksien käsitettä pidetään yleensä epäuskonnollisena. Mutta mikä perusta ihmisoikeuksien taustana oleville käsitteille ihmiselämän arvosta ja koskemattomuudesta on ilman raamatullista ymmärrystä ihmisistä Jumalan kuvana?
Vaikka toiset voittoa tavoittelemattomat järjestöt kuten yliopistot, urheiluseurat ja ammattiyhdistykset ovat olemassa jäsentensä etuja varten, valtiosta riippumattomat järjestöt perustuvat arvoihin ja ovat olemassa toisten – heikkojen, vähäosaisten, syrjittyjen ja köyhien – palvelemista varten. Vaikka suurin osa maallisista ja ei-kristillisistä mutta uskonnollisista valtiosta riippumattomista järjestöistä aloittivat toimintansa vasta viimeisten vuosikymmenten aikana, laupeudenteot ovat olleet osa kristillistä traditiota vuosisatojen ajan.
Keskiajalla luostarit ja sääntökunnat erikoistuivat yleensä erilaisiin palvelutehtäviin köyhien, vähävaraisten, hyväksikäytettyjen, sairaiden ja vangittujen hyväksi. Esimerkiksi kirkkojen lasimaalauksissa usein esiintyvät Pyhä Martinus ja Pyhä Fransiskus muistuttivat sekä papistoa että maallikkoja kuudesta laupeudenteosta (Matteus 25) – nälkäisten, janoisten, sairaiden, kodittomien, vankien ja alastomien hyväksi – sekä siitä, että lampaat ja vuohet erotettaisiin toisistaan tämän kaltaisten laupeudentekojen perusteella.
Uskonpuhdistuksen läpikäyneissä maissa diakonit ja diakonissat jatkoivat tämänkaltaisia palvelustehtäviä samalla, kun kaupunginhallitukset ottivat myös vastuuta sosiaalihuollosta, kuten orpokodeista ja leskien majoituksesta.
1700-luvun metodistiherätys Isossa-Britanniassa herätti kansallisen omatunnon. Tästä syntyi useita aloitteita vastauksiksi teollisen vallankumouksen luomille sosiaalisille haasteille. Käännyttyään kristinuskoon William Wilberforce taisteli voitokkaasti orjakaupan lopettamisen puolesta (1807), minkä jälkeen hän oli yksi eläinsuojeluyhdistyksen (Society for the Prevention of Cruelty to Animals) perustajista (1824).
Seuraavan vuosisadan aikana monet aloittivat kristinuskon pohjalta vapaaehtoisia liikkeitä yhteisen hyvän puolesta. Esimerkkeinä näistä ovat Henri Dunant (Punainen Risti, 1863), George Williams (NMKY, 1844), Florence Nightingale (sairaanhoito), Elizabeth Fry (vankilauudistus) sekä William ja Catherine Booth (Pelastusarmeija, 1865). Pelastakaa lapset ry:n (SCF, 1919) perusti kouluopettaja Eglantyne Jebb, joka kauhistui liittoutuneiden tapaa kohdella lapsia ensimmäisen maailmansodan hävinneissä maissa. Hän kertoo tämän tapahtuneen sen jälkeen, kun hän oli nähnyt “Kristuksen kasvot”.
Sodan aikaansaama tuho ja muuttoliike synnyttivät monia uusia järjestöjä toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Näihin kuuluvat Catholic Relief Services (1943), Christian Aid (1945) ja World Vision (1950). Vuonna 1947 kaksi kveekarijärjestöä sai Nobelin rauhanpalkinnon humanitaarisesta palvelusta sekä sitoutumisesta rauhaan ja väkivallattomuuteen.
Toisen maailmansodan jälkeen YK:n peruskirjan 71. artikla (1945) teki tilaa uudenlaiselle toimijalle, valtiosta riippumattomalle järjestölle, joka mahdollisti neuvoa-antavan suhteen YK:n eri järjestöjen kuten Unescon ja WHO:n kanssa. Monet olemassa olevat liikkeet ja järjestöt, jotkut maallikkojen uskonnolliset sääntökunnat ja protestanttiset lähetysliikkeet muutettiin valtiosta riippumattomiksi järjestöiksi, jotta ne voisivat saada virallisen suhteen YK:n kanssa ja palvella julkista tehtävää.
Tästä huolimatta vasta kylmän sodan päätyttyä ja kommunismin romahdettua valtiosta riippumattomilla järjestöillä oli suotuisat olosuhteet maailmanlaajuiselle kasvulle. Neuvostomaissa, joissa oli täydellinen ateistinen valtiokontrolli, valtiosta riippumattomat järjestöt olivat laittomia. Vapaaehtoisuuden ja vapaaehtoisten järjestöjen käsitteet eivät yksinkertaisesti olleet olemassa. Vuosikymmen Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen ainakin 65 000 valtiosta riippumatonta järjestöä oli rekisteröity Venäjällä.
Historiallisesti järjestöt ja liikkeet, jotka edistävät yleistä etua ovat olleet tapa toteuttaa kultaista sääntöä rakastaa lähimmäistä. Nykyisin yli kaksi kolmasosaa kaikista uskonnollisista valtiosta riippumattomista järjestöistä toimii raamatulliselta pohjalta. Vaikka muslimeja on maailmassa sata kertaa juutalaisia enemmän, juutalaisia järjestöjä on suunnilleen saman verran kuin islamilaisia.
Usko, joka painottaa rakkautta, henkilökohtaista vastuuta ja yksilön aloitteellisuutta, tuottaa todennäköisemmin valtiosta riippumattomia järjestöjä kuin uskonnot, joilla on fatalistinen, toismaailmallinen ja sisäänpäin suuntautunut hengellisyys. Vaikka monet uskonnot tunnustavat myötätunnon arvon (Koraani puhuu toistuvasti Allah Myötätuntoisesta), historia osoittaa, että niillä, jotka todistavat saaneensa inspiraation Raamatusta, on näyttöä sanojensa laittamisesta käytäntöön.
