Adventin juhliminen on odotuksen täyttämää aikaa, jolloin valmistamme sekä Jeesuksen syntymän että Hänen paluunsa juhlaa – mutta se oli pelkkää hulluutta Paavalin ajan kreikkalaisille ja näin se on myös nykypäivän maallisille eurooppalaisille.
Siinä on yhtä paljon järkeä kuin oman elämänsä vaarantamisessa sen takia, että voisi tuoda tarinan Jumalan inkarnaatiosta eristyksissä oleville ihmissyöjäheimoille, pääkallonmetsästäjille ja animisteille. Tämä on monien nykyihmisten mielestä merkki toisten elämäntapojen ja kulttuuristen normien tuomitsemisesta.
Viime viikolla BBC julkaisi artikkelin, jossa kysyttiin, onko lähetystyöntekijöistä enemmän haittaa kuin hyötyä. Tämän kysymyksen taustalla oli amerikkalaisen kristityn tappo syrjäisen heimon toimesta kaukaisella Intian valtameren saarella vain kaksi viikkoa sitten.
John Allen Chau kirjoitti viimeisessä kirjeessään vanhemmilleen seuraavasti: “Pidätte minua ehkä hulluna mutta minusta Jeesuksesta kertominen on tämän arvoista”.
Sentinelit ovat maailman vaikeimmin tavoitettavia yhteisöjä. He ovat tappaneet tai yrittäneet tappaa monia ulkopuolisia, jotka ovat yrittäneet astua heidän karulle saarelleen, joka sijaitsee 1000 kilometrin päässä Intian niemimaasta ja 300 kilometriä Myanmarista etelään.
BBC:n artikkeli lainaa suurta lähetyskäskyä, jonka Jeesus antoi opetuslapsilleen tehdä opetuslapsia kaikista kansoista. “Mitä lähetystyöntekijät haluavat saada aikaan?” artikkelissa kysytään. “Ovatko he maailmassa positiivinen voima vai epätoivottu ryhmä?”
Me unohdamme helposti, että Euroopan tarina on täynnä kertomuksia niistä, jotka kuolivat väkivaltaisen kuoleman yrittäessään noudattaa Jeesuksen ohjeita tuoda evankeliumi eurooppalaisille esi-isillemme. Näin kävi Albanukselle, Englannin ensimmäiselle marttyyrille, joka mestattiin roomalaisessa Verulamiumin kaupungissa (nykyisin St Albans); Bonifatiukselle, Saksan apostolille, jonka friisialaiset tappoivat ja Gellértille, Unkarin apostolille. Hänet työnnettiin Tonavan lähellä sijaitsevaa mäkeä alas tynnyrissä, johon oli naulattu nauloja sisäänpäin.
Tässä vaiheessa historiaa ihmiset, jotka eivät olleet vielä kuulleet Jeesuksen tarinaa olivat sentinelien tavoin vaikeimpia tavoittaa.
Imperialismia?
Maailmalla toisetkin uutislähteet, kuten The New York Times –lehti ja The Guardian –lehti, ovat huomioineet Chaun kuoleman ja kiinnittäneet huomiota sekä sentineleihin että kristilliseen lähetystyöhön ympäri maailmaa. Artikkeleissa sekoittuu sekä tunnustusta että kritiikkiä menneisyyden ja nykyisyyden lähetystyötä kohtaan ja ne herättävät eloon ikivanhan kysymyksen siitä, onko lähetystyö länsimaisen imperialismin muoto.
Kattavin vastaus, jonka tiedän tähän kysymykseen tulee Robert Woodberryltä, joka toimii tutkijana ja professorina Baylorin yliopistolla. Hän on kirjoittanut artikkelin “liberaalidemokratian juurista lähetystyössä”, jossa hän väittää, että lähetystyöntekijät olivat “olennainen katalysaattori uskonnollisen vapauden, koko kansan saavuttavan koulutuksen ja painotekniikan, sanomalehtien, vapaaehtoisten järjestöjen ja kolonialististen uudistusten kehityksen ja leviämisen aloittamisessa. He siis loivat olosuhteet, jotka tekivät vakaan demokratian todennäköisemmäksi”.
‘Missionary roots of liberal democracy’ Woodberryn artikkeli, joka ilmestyi ensimmäistä kertaa American Political Science Review –lehdessä (toukokuussa 2012), väittää, että suurin osa yhteiskuntatieteilijöistä sivuuttaa tärkeän seikan, kun he jättävät uskonnon huomioimatta yrittäessään selittää demokratian nousun ja leviämisen. Hänen tutkimuksensa lähetystyön ja demokratian suhteesta perustuu otteeseen 142 kansasta ja haastaa perinteisen modernisaation teorian, jonka mukaan liberaalidemokratia ja toiset sosiaaliset muutokset, jotka liitetään “moderniin” kehittyivät ensisijaisesti maallisen rationaalisuuden, taloudellisen kehityksen, kaupungistumisen, teollistumisen ja valtion laajentumisen tuloksena.
Woodberry päättää, että looginen demokratia ei siis ollut sekularismin voitto uskonnon suhteen, kuten usein väitetään. Ihmiset, joita hän kutsuu CP:eiksi (“conversionary protestants”, eli protestanteiksi, jotka yrittävät aktiivisesti käännyttää ihmisiä), olivat olennainen katalysaattori niiden innovaatioiden kehittymisessä ja leviämisessä, jotka tekivät vakaan ja edustuksellisen demokratian todennäköisemmäksi.
Woodberry aloittaa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, koska edustuksellinen demokratia kehittyi näillä alueilla ensin. Tämän jälkeen hän keskittyy Afrikkaan, Aasiaan, Oseaniaan ja Latinalaiseen Amerikkaan ja luo yhteisen mallin siitä, kuinka CP:t johdonmukaisesti edistivät instituutioita, jotka olivat demokratialle myönteisiä. Toisaalta toiset protestanttisten yhteiskuntien ryhmät, kuten uudisasukkaat, yrittäjät ja koloniaaliset virkamiehet, eivät yleensä saaneet tällaista muutosta aikaan.
Tutkijat väittävät, että painokone ja kapitalismi synnyttivät julkisen foorumin, joka vuorostaan synnytti demokratian. Mutta itse asiassa CP:t kiihdyttivät painotekniikan ja lehtien kehittymistä, sekä niistä nousseen julkisen foorumin kehittymistä. Kiinassa, Japanissa ja Koreassa, jossa painotekniikka oli kehitetty 600-800 vuotta aikaisemmin kuin Euroopassa, yleinen lukutaito ja sanomalehtien kehittyminen tapahtuivat vasta CP:eiden saapumisen jälkeen. He ja heidän käännynnäisensä painoivat ensimmäiset itäaasialaiset sanomalehdet kiinaksi, julkaisivat ensimmäiset yksityisesti painetut sanomalehdet japaniksi ja koreaksi ja aloittivat sanomalehtiä suurimmassa osassa muista ei-eurooppalaisista yhteiskunnista.
Koulutuksen saralla CP:t tukivat yleistä lukutaitoa, jotta kaikki voisivat lukea Raamattua. Tämä vuorostaan katalysoi maailmanlaajuisen yleisen koulutuksen. Lähetystyön vaikutuksesta Intia sai yhä siirtomaana yleistä rahoitusta koulutukselle 20 vuotta ennen Englantia.
Inkarnaation juhliminen ja sen tarinan levittäminen kaikille kaikkialla on erittäin järkevä tunnustus Jumalalle, joka itse vaaransi kaiken tulemalla yhdeksi meistä näyttääkseen meille, kuinka meidän tulisi elää.
