Uskontunnustus, joka yhdistää ja erottaa

huhtikuu 8, 2019

Hengellinen raja, joka kulkee pohjoisen Barentsinmereltä etelän Välimerelle on antanut Euroopan historialle traagisen perinnön. Euroopan ymmärtäminen nykypäivänä vaatii tietoisuutta tämän rajan syistä ja rajan toistuvista loukkaamisista vuosisatojen ajan. Tämän surullisen välirikon parantaminen on YK:n ja Euroopan Unionin toimivallan ulottumattomissa. Se on kristillisten uskon yhteisöjen tehtävä ja velvollisuus.

Protestanttisessa ja evankelisessa maailmassa nk. Suuri skisma idän ja lännen kirkkojen välillä kuuluu kirkkohistorian lukuun, joka tuntuu kadonneen uskonpuhdistusta edeltävään epämääräisyyteen ja se vaikuttaa epäolennaiselta nykyaikaisessa selviytymistaistelussa maallisessa ajassa.

Ja kuitenkin se yhä tunkeutuu jokapäiväisiin otsikoihimme ja tarjoaa taustan maailmaamme uhkaaville geopoliittisille jännitteille. Ensimmäinen maailmansota laukaistiin Sarajevossa, tällä rajalla. Kylmä sota käytiin vastakkaisten liittoumien välillä tällä rajalla. Bosnian sota käytiin alkuperäisten sotivien osapuolten henkisten perillisten välillä. Malaysian Airlinesien lento MH17 ammuttiin tällä rajalla alas melkein viisi vuotta sitten tapahtuneessa kädenväännössä, joka koski vastakkaisia (itä-länsi) liittoumia ja joka alkoi tästä ratkaisevasta erosta. Venäjän ortodoksikirkon ja Konstantinopolin lähiaikoina tapahtunut skisma liittyi itsenäisyyden myöntämiseen Ukrainan ortodoksikirkolle. Se oli osa laajempaa poliittista konfliktia, johon sisältyi useampi asia: Venäjän Krimin valtaus, Venäjän Ukrainalla tehdyt sotilaalliset toimenpiteet ja Ukrainan toiveet liittyä EU:hun ja Natoon.

Kyseessä on repeämä, joka tapahtui 1000-luvulla, vaikka tapahtumalla oli pitkä alkusoitto ja siihen liittyi useita vääryyksiä. Idän ja lännen kirkkojen välirikko kesti yli yhdeksän vuosisataa ennen kuin keskinäiset ekskommunikaatiot lopulta peruttiin paavi Paavali VI:n ja patriarkka Athenagoraksen yhteisessä julistuksessa Vatikaani II:n kirkolliskokouksessa vuonna 1965. Yhteys ei kuitenkaan vielä palautunut ja jäljelle jäi merkittäviä esteitä.

Kallioperä

Keskeinen kysymys, joka johti skismaan keskittyi Nikean uskontunnustuksen ympärille. Tämä muotoiltiin ensimmäisessä ekumeenisessa kirkolliskokouksessa vuonna 325 Nikeassa, joka oli melko lähellä nykyistä Istanbulia, jota ortodoksiyhteisö kutsuu yhä Konstontinopoliksi. Tämä uskontunnustus selkeytti kirkon uskomuksia kolminaisuuden suhteen ja näin ollen myös areiolaisuuden kaltaisten antitrinitiarismin harhaoppien määritelmiä.

Ortodoksinen, orientaalinen, katolinen, anglikaaninen, reformoitu kirkko ja toiset protestanttiset kirkot kautta aikojen ovat hyväksyneet tämän uskontunnustuksen – lukuun ottamatta ’filioque’-sanaa.

Tämä uskontunnustus on kallioperä maailmankatsomukselle, jonka kautta eurooppalaiset kansat tulivat hahmottamaan todellisuutta, Jeesuksen tarinan levitessä Välimereltä Euroopan niemimaan halki Britannian, Irlannin ja Islannin saarille. Tämä uskontunnustus puki Euroopan yhteisen perinnön sanoiksi: uskon kolmiyhteiseen Jumalaan, joka on alkuperäinen ja selkein ilmaisu yhteydestä erilaisuudessa, jota kohti eurooppalainen projekti yhä pyrkii. Tämä uskontunnustus mahdollisti tällaisen unelman. Uskontunnustus antoi Euroopalle perustavanlaatuisen yhteyden.

Ja kuitenkin juuri uskontunnustuksesta tuli Eurooppaa jakava tekijä –Pyhää Henkeä koskevassa riidassa.

Rooman uusi keisari Konstantinus kutsui koolle edustajia viidestä patriarkaalisesta kaupungista, Jerusalemista, Antiokiasta, Aleksandriasta, Roomasta ja Konstantinopolista, sopimaan kirkon opetuksista. Ajan myötä Jerusalem, Antiokia ja Aleksandria päätyivät muslimivallan alle ja menettivät vaikutusvaltansa. Tästä johtuen kristillinen maailma polarisoitui Rooman ja Konstantinopolin välille. Erilaiset aiheet alkoivat lyödä kiilaa näiden kahden kirkollisen keskuksen välille. Näihin aiheisiin kuului latinalais-kreikkalaisia kielellisiä ja kulttuurisia jännitteitä; erimielisyyttä Rooman piispan ylemmyydestä paavina ja ikonien roolista palvonnassa.

Epäluottamusta

Kuitenkin, filioque-ristiriita katalysoi viimeisen välirikon vuonna 1054. Lännen kirkko lisäsi tämän lauseen jo vuonna 589 Pyhää Henkeä koskevaan uskontunnustuksen kohtaan. Siinä Pyhä Henki mainitaan ‘lähteväksi Isästä’. Se käännettiin ‘ja Pojasta’ ja tämän lisäyksen oli tarkoitus näyttää, että sekä Isä että Poika olivat täysin Jumala. Mutta lännen kirkko ei neuvotellut idän kirkon kanssa tästä lisäyksestä.

Tästä seurannut 900-vuotinen välirikko, johon sisältyi epäluottamusta, nimittelyä ja jopa ristiretkeläisten tekemä Konstantinopolin ryöstö, muokkasivat historiallisia kehityksiä toisella vuosituhannella merkittävällä tavalla. Ne esimerkiksi valmistivat tietä osmanien valloitukselle.

Vatikaani II:n kirkolliskokouksesta lähtien yritykset parantaa välirikkoa ovat jatkuneet Johannes Paavali II:n puhuessa kirkosta, joka ‘hengittää kahdella keuhkolla’ ja jossa rationaalisempi latinalainen temperamentti täydentää mystistä ja mietiskelevää itäistä hengellisyyttä.

Paavi Franciscus ja patriarkka Bartolomeos ovat pyytäneet uutta Nikean kirkolliskokousta vuodeksi 2025, 1700 vuotta ensimmäisen jälkeen. Franciscus on julistanut, että kirkon yhteys ei synny teologisesta yksimielisyydestä, vaan suhdetason yhteydestä; ja että yhteys ei tule siitä, että toiset kirkot ‘palaavat äitikirkon luo vaan että me kaikki tulemme lähemmäksi Jeesusta’.

State of Europe Forumissa, joka pidetään ortodoksisessa Romaniassa toukokuun 9. ja 10. päivä, juhlimme yhteistä perintöä, jonka tämä uskontunnustus on antanut Euroopalle ja yhteisiä asioita Kristuksessa, jotka ovat eroavaisuuksiamme merkittävämpiä.




Vastaa