Tämän vuoden marraskuussa Berliinin muurin sortumisesta tulee kuluneeksi kolmekymmentä vuotta. Tapahtuma lähti purkamaan kommunismia Itä- ja Keski-Euroopassa ja nopeutti Neuvostoliiton päättymistä. Kokonainen sukupolvi on nyt syntynyt ja kasvanut ilman muistoja näistä tapahtumista.
Ne meistä, jotka muistavat kansan vallankumouksien ketjun maassa toisensa jälkeen muistavat myös euforisen tunteen, kun näimme omin silmin sellaisen järjestelmän lopun, jonka olimme olettaneet pysyvän iankaikkisesta iankaikkiseen, aamen! Vaikka olimme kenties rukoilleet sorron ja kristittyjen vainon loppumista, olimme kuin Jerusalemin seurakunta, joka rukoili Pietarin vapauttamista vankilasta muttei uskonut palvelijatyttöä tämän sanoessa, että Pietari oli ovella!
Mikä siis vaikutti suuren ja äkillisen luhistumisen järjestelmälle, joka oli kontrolloinut suurta osaa Euraasiasta, Itä-Saksasta Kiinaan, hallinnut sitä rautaisella otteella ja yrittänyt pyyhkiä uskonnon, erityisesti kristinuskon, kartalta? Joidenkin mukaan Gorbachev, Reagan ja Thatcher olivat avainhenkilöitä tässä. Toiset pitävät vuoden 1975 Helsingin päätösasiakirjan diplomaattista vaikutusta ja siitä seurannutta Peruskirja 77 tärkeinä tekijöinä. Vielä toisten mukaan romahtaminen oli väistämätöntä, suunnitelmatalouden teknologisen ja hallinnollisen jälkeenjääneisyyden takia: kyseessä oli ‘viivästynyt nykyaikaistaminen’.
Taas toiset, kuten Francis Fukuyama, väittivät lännen voittaneen, koska se oli ‘oikealla puolella historiaa’, mikä loi myönteiset olosuhteet hajautetulle päätöksenteolle markkinataloudessa ja politiikassa (demokratia).
Vaikka kukin näistä tekijöistä saattoi olla merkityksellinen, mikään niistä ei selitä, miksi tämä ihmisen hengen vallankumous pystyi voittamaan juuri silloin. Useat sen ajan kirjoittajat sanoivat, että jättämällä pahuuden todellisuuden huomioimatta, maalliset tulkinnat eivät ymmärtäneet syvempää hengellistä vallankumousta, jota tarvittiin haastamaan marxismi-leninismiä oppina ja etiikkana.
Kuten George Weigel väittää, kommunismin ydin oli sen väite ihmisen kaikkitietävyydestä ja kaikkivaltiudesta. Siihen sisältyi millenniaalinen toivo taivaan perustamisesta maan päällä ja pelastuksen tarjoamisesta poliittisen liikkeen kautta. Tämä utopistinen ideologia tuli haastaa hengellisellä totuudella. Siihen ei riittänyt pelkästään sekulaarinen politiikka, joka oli unohtanut omat moraaliset olettamuksensa.
Weigel (The Final Revolution), Michael Bordeaux (Gorbachev, Glasnost and the Gospel) ja Barbara von der Heydt (Candles behind the Wall) olivat niitä, jotka osoittivat rauhallisen vallankumouksen hengellisiin juuriin ja seurakuntien avainrooliin kommunismin kaatamisessa.
Seuraavien viikkojen aikana tutustumme tarinoihin, jotka avaavat näiden tärkeiden kuukausien ja vuosien hengellistä ulottuvuutta. Jotkut tarinoista ovat esiintyneet aikaisemmissakin viikon viesteissä mutta ne tulee toistaa, kunnes ne muuttuvat osaksi yhteistä tietoisuuttamme.
Se, että paaviksi valittiin mies, joka oli kokenut kommunismin henkilökohtaisesti ja jonka virkaanastujaispuhe vuonna 1978 toi kommunistiselle maailmalle viestin ‘Älkää pelätkö!’ riitti tuomaan kommunistijohtajille pelkoa. Perustuihan heidän oma järjestelmänsä pelon politiikkaan.
Kun tšekkiläinen näytelmäkirjailija Vaclav Havel peräänkuulutti ‘totuuden politiikan’ puolesta ja rohkaisi kansalaisia ‘olemaan elämättä valhetta’, hän innoitti vastarintaliikkeen vastustamaan valheen rakennelmaa ennen kuin Gorbachev, Reagan ja Thatcher astuivat maailman näyttämölle.
Tässä on tarinoita, joita avaamme tulevina viikkoina aloittaen ihmeellisestä tarinasta paneurooppalaisesta piknikistä, joka pidettiin Itävallan ja Unkarin välisellä rajalla tasan 30 vuotta sitten ensi viikolla.
Tarkastelemme solidaarisuusliikkeen nousua Puolassa Lech Walesan johtajuuden alla. Suureksi yllätyksekseni hän astui toukokuussa 1981 Varsovan hotellin ruokasaliin aamiaiselle viereiseen pöytään!
Liettuassa sijaitsevan ristien kukkulan tarina on toinen tarina, jossa näkyy ihmisten vastustus ateistista sortoa kohtaan; sama näkyy laulavassa vallankumouksessa Eestissä ja Baltian ketjussa, eli Baltian valtiot ylittävässä ihmisketjussa viisikymmentä vuotta natsi-Saksan ja Stalinin Neuvostoliiton Molotov-Ribbentrop-sopimuksen jälkeen, 23. elokuuta 1989, tasan kolmekymmentä vuotta sitten ensi viikolla.
Rukousta rauhan puolesta -liike Pyhän Nikolaoksen kirkossa Leipzigissä (jossa J.S. Bach toimi kerran kuoronjohtajana) on toinen esimerkki siitä, kuinka rauhan, totuuden, rakkauden ja rukouksen pehmeät voimat voivat voittaa väkivallan ja valheet.
Kansan vallankumous Romaniassa alkoi Timisoarassa, kun reformoidun pastorin seurakunta muodosti piirin tämän kodin ympärille estämään hänen pidätyksensä. Tämä kasvoi kaupungin laajuiseksi kapinaksi hallintavaltaa vastaan ja kulminoitui siihen, että tuhannet polvistuivat jäätyneelle kaupungin torille ja toistivat ‘Jumala on olemassa!’ Jumala on olemassa!’
