Olemme muuttamassa, nyt ensimmäistä kertaa lähes 40 vuoteen. Muutto nostaa usein pintaan syviä nostalgian tunteita.
Varastojen kätköistä löytyy vanhoja kirjeitä ajalta ennen kuin olimme naimisissa, muistoja häistä, lasten syntymästä ja niin edelleen. Tämä pakottaa myöntämään, että paljon on jo eletty ja paljon aikaa kulunut. Kaapeista, kellarista ja ullakolta löytyy laatikoittain vanhoja lastenvaatteita, jotka olisivat jo pieniä lastemme lapsillekin.
Vanhat kassit ja matkalaukut, jotka olin jo unohtanut edes omistaneeni, herättävät muistoja matkoista kaukaisiin paikkoihin. Istun alas hetkeksi ja mietin, uskallanko avata pandoran lipasta, katsoa mitä laukuista löytyy, ennen kuin heitän ne ulos ikkunasta ja roskalavalle.
Säilyttämisen arvoiset klassikot erotellaan muista vanhoista kirjoista, joita kukaan ei nykypäivänä halua lukea. Vanhat kirjoituskoneet, näppäimistöt ja tietokoneet todistavat sitä eksponentiaalista muutosta, johon olemme tottuneet ja jota pidämme normaalina. Vanhat kauhtanapaidat, jotka äiti ompeli minulle, kun vielä olin naimaton, muistuttavat vanhoista hyvistä hippiajoista. Vanhat teltat herättävät hauraita muistoja kesäretkistä jonnekin, joskus viime vuosituhannella.
Kaikki tämä herättää syvää kiitollisuutta perheestä, ystävistä ja Jumalan uskollisuudesta vuosikymmenien aikana.
Kaiken merkitys
Viisi vuosikymmentä. Sattumalta juuri tällä viikolla vanhat luokkatoverini kokoontuivat luokkakokoukseen, 50 vuotta peruskoulun päättämisestä. Asun maapallon toisella puolella, joten tapaaminen jäi minulta väliin. Sähköpostien suma täynnä ihmisten elämäntarinoita lisää vielä yhden kerroksen nostalgista tunnelmaa. Eräs luokkatoveri opiskeli hiukkasfyysikoksi ja oli osa tiimiä, joka löysi ‘jumalhiukkasen’. Muuan toinen kertoi pilke silmäkulmassa osuvasta kirjan nimestä: Joka kerta, kun löydän elämän tarkoituksen, ne muuttavat sitä (Every Time I Find the Meaning of Life, They Change It.)
Muutot ja luokkakokoukset ovat hetkiä, jotka saavat meidät miettimään elämää ja sen tarkoitusta. Miten olet elämäsi käyttänyt? Mitä hedelmää on ollut kaikesta siitä, minkä eteen olet nähnyt vaivaa? Minkä arvojen varaan päätimme rakentaa?
Tänään seutukuntamme seurakuntien johtajat myös sattuvat kokoontumaan lounastapaamiseen työkeskukseemme Heerenhofiin. Kokoonnumme tällä porukalla kerran vuodessa rukoilemaan ja jakamaan elämää. Romkje ja minä kerromme olevamme muuttamassa Amsterdamiin ja muistelemme vuosiamme Heerdessä. Kun aloitimme Heidebeekissä Floyd ja Sally McClungin kanssa vuonna 1975, meitä pidettiin omituisina ulkomaalaisina hippeinä, muukalaisina. Kielemme ja käsitteemme olivat paikallisille omituisia, lähetyskeskuksemme väkeä pidettiin jopa huumehörhöinä.
Luottamus rakentui ajan myötä. Paikalliset pastorit ja johtajat ovat tulleet ja menneet. Minä ja vaimoni voimme pitää itseämme nyt ryhmän ”vanhuksina”. Suuri muutos tapahtui 1990-luvulla, kun Romkje aloitti alfa-kurssien järjestämisen, ensin kotonamme, ja sitten työkalu levisi lähes joka seurakuntaan lähiseudulla. Heerenhof on ollut uusien alkujen ja aloitteiden paikka sekä monille yksilöille, että myös kokonaan uusille aluevaltauksille, kuten ylistyslevyjen äänittämiselle 1980-luvulla, kristillisten koulujen ja kirjakauppaketjun perustamiselle, pastorien virkistyspäiville ja monenlaisille muille tapahtumille ja konferensseille.
Rebible
Rohkaisevia signaaleja näkyy myös laajemmin, moni muukin näyttää pohtivan juuriaan.
Inez van Oord, Happinez -aikakauslehden julkaisija ja hyvin menestyksekäs New Age -kirjailija on luvannut ihmisille onnea monenlaisen itämaisen hengellisyyden kautta. Hän julkaisi hiljattain kirjan nimeltä ”Rebible”, jossa hän käy uudelleen läpi oman nuoruutensa kirjan kertomuksia. Inezin kyky havaita yhteiskunnassa tapahtuvia trendejä muita herkemmin on auttanut häntä kirjoittamaan kirjoja joista hänen yleisönsä pitää. Viimeisimmässä kirjassaan hän kirjoittaa: ”Viime vuosina olemme halanneet Buddhaa kuin teddykarhua, lukeneet hengellisten gurujen viisauksia, vierailleet asrameissa ja luostareissa Intiassa ja nyt kyselemme, missä juuremme ovat, mistä tulemme. Kristinusko on perusta, jolta olemme kasvaneet. Olen antanut vuosien kulua, mutta nyt koen ajan olevan kypsä kristinuskon hengellisyyden tutkimiselle. Hyvä uutinen on, että me voimme löytää sen uudelleen. On jälleen hyväksyttyä puhua Mooseksesta. Haluamme tietää, keitä olemme. Kenpä tietää, ehkä meistä tuntuu tutummalta palata kristinuskoon. Se olivat juureni nuoruudessani, sieltä minä alunperin tulen. Kysymys kuuluu: Mitä voin tehdä näillä juurilla?”
Jos Inezin intuitio osuu oikeaan, edessämme saattaa olla aika jolloin sekulaarin aikakauden hengellinen tyhjyys houkuttaa yhä useampia etsimään hengellisiä juuriaan. Filosofi Charles Taylor päättelee laajalti arvostetussa kirjassaan ”A Secular Age” näin: ”Olemme aivan uuden hengellisen etsinnän aikakauden alussa. Mihin se johtaa, sitä kukaan ei näe ennalta.”
Ensi viikkoon siis,
