Tämä on kahdeskymmenes ja viimeinen osa kahvipöytäkirjan lukujen luonnostelmien sarjaa, jossa käsitellään sitä, kuinka Raamattu on muokannut lukemattomia länsimaisen elämämme osa-alueita. Otan mielelläni vastaan palautetta.
RAAMATTU, VIINI JA OLUT
“Tulkaa nopeasti!” Dom Pérignon huusi toisille benediktiiniläismunkeille, “juon täällä tähtiä!” Ranskan Champagne-alueella sijaitsevan Hautvillers’n kellarinhoitaja oli juuri maistanut kokeensa, eli kaksoiskäymisen tulosta. Se huipentui samppanjan löytämiseen. “Tähtien juomisen” riemu, josta hän veljiensä kanssa silloin nautti on nyt koko maailman juhlijoiden koettavissa: vastanaineista Formula ykkösen sankareihin. Nimi “Dom Pérignon” on nykyisin markkinoiden hienoimman vuosikertasamppanjan nimi.
Meidän ei tulisi yllättyä siitä, että munkki Pérignon (1637-1715) teki kokeita viinintekoprosessien suhteen. Viinin ja oluen tuotanto Euroopassa oli läheisessä yhteydessä Raamatun tarinaan, munkkeihin ja luostariyhteisöihin varhaiselta keskiajalta lähtien.
Viini ja olut ovat olleet olemassa sivilisaation aikaisemmista ajoista lähtien, kauan ennen kuin kristinusko koskaan orasti. Vaikka Raamattu varoittaakin usein juopumasta, viinin teemalla ja viinitarhoilla on merkittävä asema sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa. Viiniä pidettiin Jumalan lahjana ihmissydänten ilahduttamiseksi. Jeesus muutti veden viiniksi häissä ja häntä myös nimiteltiin juomariksi. Hän kertoi monia vertauskuvia, joissa esiintyi viinitarhoja – ja hän kuvaili itseään todellisena viiniköynnyksenä, jonka oksat olivat hänen opetuslapsensa.
Viini oli keskeinen osa palvontamenoja. Kun Jeesus muutti juutalaisen pääsiäisen kristilliseksi eukaristian, tai ehtoollisen, rituaaliksi, hän antoi tuleville seuraajilleen syyn istuttaa viinitarhoja minne tahansa he veisivät evankeliumin. Viini oli olennainen elementti ehtoollisen sakramentissa, kuten Paavali kirjoitti (I Kor. 11:25): “Tämä malja on uusi liitto minun veressäni. Niin usein kuin siitä juotte, tehkää se minun muistokseni”.
Varhaiset kirkkoisät pitivät viiniä osoituksena Jumalan luomakunnan hyvyydestä, mikä erosi sen päivän gnostilaisuudesta, jonka mukaan materia oli pahaa ja henkinen hyvää. Martinus Toursilainen (316-397) oli edeltäkävijä viinin kehittämisessä Länsi-Ranskassa ja hänestä tulikin myöhemmin viininvalmistajien suojelupyhimys. Benedictus Nursialainen (n.480-547) määräsi päivittäisen rytmin rukousta ja työntekoa (ora et labora) – sekä yhden herminian viiniä joka päivä (noin 275 cm3). Benediktiiniläiset luostarit toivat uuden järjestyksen ja hengellisen kurin kaaokseen, joka oli syntynyt Pax Romanan romahtamisen jälkeen. Mihin tahansa benediktiiniläiset munkit asettuivatkaan, he toivat viinin mukanaan: Burgundiin, Baijeriin, Frankeniin, Reininmaahan, Thüringeniin, Preussiin ja Sveitsiin.
Ensimmäisen vuosituhannen alussa, sisterssiläinen uudistusliike herätti henkiin alkuperäisen benediktiiniläisen maanviljelypainotuksen ja loi monet nykypäivän kuuluisista viineistä. Tässä on muutama esimerkki: Côte d’Or, Nuits-Saint-Georges, Clos de Vougeot ja Riesling. Eräs sisterssiläisyyden haara, joka sai alkunsa La Trappe-luostarista Normandiassa sai mainetta oluestaan. Nykyisin kaksitoista luostaria Euroopassa ja Amerikassa valmistaa yhä Trappist-oluita.
Pohjois-Euroopassa, jossa viinirypäleet eivät kasvaneet yhtä helposti, olut oli perusjuoma. Juomiskelpoista vettä ei ollut helposti saatavilla, kunnes vasta lähempänä nykyaikaa. Veden kautta leviävät sairaudet, kuten kolera, olivat tavallisia. Oli turvallisempaa juoda viiniä ja olutta, koska alkoholi ja käymisprosessi auttoivat vaarallisten mikro-organismien tuhoamisessa. Ennen uskonpuhdistusta luostariyhteisöt tarjosivat kaupungeille panimot. Esimerkiksi vuoden 1500 paikkeilla Alankomaiden Utrechtissä oli 28 luostaria kaupungin muurien sisällä ja 24 panimoa.
Uskonpuhdistajat, kuten Luther, Calvin, Zwingli ja myöhemmin puritaanit sekä Wesley uskoivat kaikki, että viini oli Jumalan lahja. Katharina, Lutherin vaimo, oli entinen sisterssiläinen nunna, joka valmisti oman oluensa, kun taas hänen miehelleen maksettiin saarnaamisesta viinipullollisilla. Tästä huolimatta uskonpuhdistus Pohjois-Euroopassa, sitten valistus Ranskassa ja Napoleonin valloitukset sulkivat tai jopa tuhosivat monia luostareita. Tämä vuorostaan sai aikaan sen, että monet luostareiden viinitarhat ja panimot yksityistettiin.
Englantilaiset puritaanit, saksalaiset pietistit ja ranskalaiset hugenotit (kaikki protestantteja, jotka muuttivat Amerikkaan) epäonnistuivat yrityksissään viljellä viiniä Amerikassa. Maahantuodusta viinistä tuli liian kallista tavallisille ihmisille, jotka alkoivat käyttää rommia ja viskiä. Lopulta juopuneisuus johti raittiusliikkeeseen, joka keskittyi väkiviinan väärinkäyttöön eikä viiniin tai olueen. Tästä tuli vuorostaan liike kaikkea alkoholia vastaan, mikä sai laajan tuen Amerikan ja Ison-Britannian evankelikaaleilta.
Irlannissa ginin ja viskin ansioista laajalle levinnyt juopuneisuus häiritsi myös Arthur Guinnessia. Tämä oli saanut vaikutteita John Wesleyn palvelustyöstä ja aloittikin kansansa ensimmäisen pyhäkoulun. Hän uskoi Jumalan käskeneen häntä rukouksessa tekemään “juoma, joka olisi hyvä ihmisille”. Tuloksena oli vähemmän alkoholia sisältävä Guinnessin tumma stout-tyyppinen olut, jossa oli niin paljon rautaa, että ihmiset tunsivat olonsa nopeasti kylläisiksi ja näin joivat vähemmän.
Oli näkökantamme alkoholin suhteen mikä tahansa, emme voi kieltää Raamatun ja kristinuskoa levittäneiden liikkeiden vaikutusta Euroopassa viinin ja oluen kehittämisen suhteen – vaikka kyseessä onkin asia, joka vaikuttaa ensisilmäykseltä hyvin maalliselta.
