Tasan kolmekymmentä vuotta sitten Unkarin ja Itävallan välisellä rajalla pidettiin näennäisesti harmiton tapahtuma, joka katalysoi Berliinin muurin sortumisen. Olen kirjoittanut tästä aikaisemmin. Kuitenkin se, että jotkut yrittävät nyt palata menneisyyteen ja se, että on olemassa sukupolvi, jolla ei ole elävää muistoa kommunismin romahtamisesta johtavat siihen, että tämä tarina tulee kertoa yhä uudelleen.
Sopronin läheisyydessä on soratie, joka johtaa Itävallan ja Unkarin rajaa merkitsevään punavalkoiseen rajapuomiin. Siellä on kyltti, jossa lukee Helmut Kohlin, Saksan entisen liittokanslerin sanat: Historiaa on kirjoitettu tällä metsätiellä.
Laaja ruohopelto on vasemmalla. Puiden yläpuolella nousee rajatornin uhkaava siluetti. Tässä, 19.elokuuta 1989 yli 10 000 ihmistä vastasivat kutsuun osallistua piknikille juhlimaan tulevaa Eurooppaa ‘ilman rajoja’.
Ajatus oli syntynyt kyseisen vuoden toukokuussa päivällisellä Debrecenissä Itä-Unkarissa. Unkarin demokraattisen foorumin oppositiopuolueen jäsenet olivat tavanneet Euroopan parlamentin Otto von Habsburgin kanssa keskustelemaan suunnitelmastaan.
Muutosta oli jo ilmassa ja, tällä paikalla lähellä Sopronia, Itävallan ja Unkarin ulkoministerit olivat jo osittain leikanneet rautaesiripun piikkilanka-aidan 27. kesäkuuta. Ruosteinen este oli ollut huonossa kunnossa ja linnut olivat usein laukaisseet sähköisen hälytyksen. Sen korvaamisen sijaan Unkarin viranomaiset olivat päättäneet poistaa vanhentuneen esiripun ja tehdä siitä vartioidun ‘vihreä raja’. Piknik juhli tätä askelta mutta myös vaati avointa rajaa ja vapaata matkustamista.
Juhla
Juhlan tuntua oli ilmassa, kun tuhannet – sekä unkarilaiset ja lomailevat itäsaksalaiset – virtasivat tätä ylityspaikkaa kohti. He alkoivat auttaa piikkilanka-aidan purkamisessa ja jotkut laittoivat sitä heidän Trabantien peräkonttiin ottaakseen sen kotiin muistoksi. “Baue ab und nimm mit!” (Vedä se alas ja ota se mukaan) Tästä tuli piknikin motto.
Rajan symbolinen avaaminen oli suunnitteilla. Tähän sisältyisi delegaation lyhyt kävely toisella puolella rajaa. Lehdistökonferenssi ilmeisesti myöhästytti toimenpiteitä ja tuhannet itäsaksalaiset, jotka olivat alkaneet kokoontua Unkarissa, jossa he pystyivät usein viettämään lomaa Balaton järvellä länsisaksalasten sukulaistensa kanssa, alkoivat turhautua.
Noin klo 3.20 iltapäivällä, kun lehdistökonferenssi jatkui jatkumistaan, useat sadat itäsaksalaiset alkoivat puskea puista rajaporttia vasten, joka yhtäkkiä rikkoutui ja päästi heidät juoksemaan Itävaltaa kohti. Unkarilaisilla vartijoilla oli yhä määräys ampua ihmisiä, jotka yrittivät laitonta rajan ylitystä. Nuoret, joilla oli pelkät kesävaatteet päällään ja käsitavaraa mukana, pariskunnat nuorten lasten kanssa, alkoivat juosta väkijoukon kanssa, kyynelten virratessa heidän kasvojaan pitkin. Jotkut hyppäsivät ihastuksesta, kun he pääsivät piikkilangalla peitetyn portin läpi. Toiset pysähtyivät suutelemaan Itävallan maaperää. Heidän unelmansa oli yllättäen toteutunut.
Vartijat eivät ampuneet. Eräs vartijoista nosti pienen lapsen, joka oli pudonnut äitinsä sylistä ryntäyksen keskellä ja palautti tämän äidilleen. Noin kuusi sataa henkilöä kulki portin läpi ennen kuin vartijoiden onnistui jälleen sulkea portti.
Tapahtumaa seuranneen sekaannuksen aikana joidenkin raporttien mukaan Budapest soitti Moskovaan. Gorbachevin vastaus oli: “1956 ei tulla toistamaan.”
Hylätyt
Itäsaksalaiset Trabantit ja venäläiset Ladat, jotka oli ostettu monien vuosien vaikeiden säästöjen jälkeen hylättiin iloiten piknikin parkkipaikalle. Niiden omistajat arvostivat vapautta enemmän. Hymyilevät nuoret ihmiset heiluttivat juuri saamiaan länsimaisia passejaan, jotka he olivat saaneet Wienin viranomaiset.
Noin 200 itäsaksalaisen vakaa virta jatkoi ‘vihreän rajan’ ylittämistä yöllä piknikkiä seuraavina viikkoina. Noin 60 000 ei suostunut palaamaan Unkarista Itä-Saksaan vaan valitsi mieluummin pakolaisleirien puutteen kestämisen siinä toivossa, että Unkari pian avaisi rajansa.
Unkarin hallitus kohtasi nyt painostusta Itä-Saksan ja Neuvostoliiton taholta rajan tiukentamiseksi. Läntiset hallitukset rohkaisivat Unkaria jatkamaan uudistuksiaan.
Viimein 11. syyskuuta 1989, Unkarin hallitus avasi rajansa vapaata matkustamista varten. Unkarin tuhannet itäsaksalaiset saivat luvan ylittää raja Itävaltaan ja sitten Länsi-Saksaan. Itä-Saksassa pidettiin Unkarin tapahtumista rohkaistuneina joukkomielenosoituksia, jotka vaativat vapautta Erich Honeckerin hallituksesta.
Lokakuussa Honecker urheasti julisti, että Berliinin muuri tulisi säilymään vielä toiset sata vuotta. Se ei kestänyt edes sataa päivää. Marraskuun 10. päivän mielenosoitukset, joihin osallistui useampi miljoona henkilöä, vetivät vihdoin muurin alas.
Saksan juhliessa jälleenyhdistymistä, Helmut Kohl julisti, että ‘Brandenburgin Portin alla oleva maaperä kuuluu Unkarille’. Näillä sanoilla hän viittasi paneurooppalaiseen piknikkiin.
Tästä tapahtumasta sanotaan, että se oli ‘neula, joka puhkaisi kommunistisen ilmapallon’.
Historiaa tosiaan kirjoitettiin tällä metsätiellä kolmekymmentä vuotta sitten.
(katso video)
