George Floydin murhan provosoima maailmanlaajuinen raivo rasismia kohtaan paljastaa laajan ja syvän turhautumisen systeemistä epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Protestit Australiassa ja Uudessa-Seelannissa, Britanniassa ja Ranskassa, Alankomaissa ja Saksassa, Italiassa ja Irlannissa, Kanadassa ja Brasiliassa ilmaisivat solidaarisuutta Mustan Amerikan kanssa ja nostivat myös esille jännitteitä kyseisten maiden omissa monikulttuurisissa yhteiskunnissa.
Harvat meistä pysähtyvät tutkimaan omia olettamuksiamme rodullisen tasa-arvon suhteen tai miettimään, miksi meidän tulisi olla poissa tolaltamme esimerkiksi niiden takia, jotka uskovat valkoisten ylemmyyteen. Meidänhän piti olla tulosta prosessista, joka takaa vahvimman selviytymisen.
Miksi meidän tulisi valittaa, jos yksi rotu saa toisesta yliotteen?
Kenties tämä näennäisesti universaali protesti heijastaa ‘yleistä armoa’ — missä Jumalan Henki tekee työtään yhteiskunnassa kirkon seinien ulkopuolella.
Tai kyseessä on toinen esimerkki siitä, kuinka kristinuskoa yhä enemmän kyseenalaistavien yhteiskuntien vaistot ovat auttamattomasti kristillisiä, kuten Tom Holland kertoo silmiä avaavassa teoksessaan Dominion. Teos käsittelee, kuinka kristinusko muokkasi länsimaista mieltä. (Tervetuloa tiistaina pidettävään keskusteluun Tomin kanssa siitä, mitä The Guardian -lehti kuvaa ‘kiehtova katsaus kristinuskon kumouksellisiin juuriin’. Katso alla.)
Mistä ymmärryksemme epäoikeudenmukaisuudesta nousee? Mistä pienet lapset saavat tarkan oikeudenmukaisuuden vaistonsa, joka saa heidät huutamaan ‘Epistä!’? Paavalin vastaus roomalaisille on, että Jumala on antanut meille jokaiselle moraalisen kompassin, omantunnon, jonka takia meillä ei ole verukkeita, kun teemme vääriä valintoja. Tämä kollektiivinen moraalinen kompassi, yleinen oikeudenmukaisuuden taju, vaatii, että asiat muuttuvat yhteiskunnassa. Ehkä kyseessä on ollut tukahdutettujen tunteiden ilmaisu kuukausia kestäneen eristyksen jälkeen ja mahdollisuus viettää aikaa toisten kanssa jälleen. Tai vastaus voimistunutta muukalaisvihaa ja myrkyllistä nationalismia vastaan, jota koronakriisi on päästänyt valloilleen, kun kiinalaisia, aasialaisia ja vierasmaalaisia vastaan on hyökätty sanallisesti ja fyysisesti syntipukkeina asiasta, josta he eivät itse olleet vastuussa.
Kukoistava elämä
On helppoa tietää, mitä vastaan protestoi. On toinen asia kokonaan, tietää millaista näkyä yhteiskunnalle, kansallemme, maailmalle, tulisi tarjota. Tällä viikolla satuin lukemaan kirjaa siitä, kuinka teologian tulisi toimia jälleen positiivisen elämän näyn edistämisessä. Luin seuraavan kaukonäköisen kohdan:
Maailmamme korruptio ja epäoikeudenmukaisuus vaatii teologisemman vastauksen. Näiden kysymysten kiireellisyys — mustien amerikkalaisten kasvavista kuolemista poliisien käsissä (painotus minun), ei-tervetulleisiin siirtolaisten joukkoihin, niiden ahdinkoon, jotka työskentelevät hikipajoissa häikäilemättömien voittoa etsivien sortajien alaisuudessa, aina kasvavaan kuiluun rikkaiden ja köyhien välillä — alleviivaa tarpeen saada teologia, joka kykenee artikuloimaan näkyjä todellisesti kukoistavasta elämästä, joka älyllisesti ruokkii muutosta tuovaa poliittista osallistumista.”
Miroslav Volf ja Matthew Croasmun Yale Center for Faith and Culture -keskuksesta, väittävät tuoreessa kirjassaan ‘For the life of the world’, että teologien tulee suunnata työtään eri tavalla, jotta he voisivat auttaa ihmisiä elämään kukoistavaa elämää toisten kanssa tässä maailmassa. Teologia on ajautunut kauas siitä, millä on eniten merkitystä — todellinen elämä Jumalan läsnäolossa, Jumalan hallintavalta, Jumalan valtakunta. He kannustavat teologian suunnan perusteelliseen harkintaan. Tämä hetki on aika, joka kutsuu meidät sydäntemme asenteiden, elämän suunnan ja yhteiskunnallisen näyn perusteelliseen tutkimiseen.
George Floydin kuolema kutsuu meidät tutkimaan sydämiämme piilevän rasisimin suhteen. Tämä ei ole yksistään amerikkalainen ongelma. Itse asiassa, Pew Research -tutkimuksen mukaan eurooppalaisilla on paljon suurempi ongelma etnisen erilaisuuden kanssa kuin heidän serkuillaan toisella puolella Atlanttia. Minulle tuli yllätyksenä, että vaikka 58% amerikkalaisista uskoo, että kasvava etninen monimuotoisuus tekee heidän maastaan paremman paikan, eurooppalaista tätä mieltä oli vain enintään 36% (Ruotsi) ja vähintään 10% (Kreikka). Alankomaissa etnisen erilaisuuden hyväksyminen oli samalla tasolla kuin Unkarissa, eli 17%(!).
Eikö meidän kristittyjen tulisi juuri olla tietoisia siitä, että kirkon päämäärä on olla monikulttuurinen — kaikille ihmisille, kaikille kansoille, kaikille heimoille ja kaikille kielille! Miten reagoimme esimerkiksi, kun tyttäremme tai poikamme esittelee meille jonkun toisesta kansallisuudesta mahdollisena tulevana elämänkumppaninaan?
Koronan jälkeinen Eurooppa
Koronakriisi pakottaa maailmanlaajuisen kirkon ja meidät sen osana Euroopassa kysymään, miltä kirkon, yhteiskunnan ja lähetystyön tulisi näyttää koronan jälkeisessä maailmassa. Jason Mandryk, Operation Worldin kirjoittaja, on tehnyt meille suuren palveluksen kokoamalla ilmaisen e-kirjan koronapandemian vaikutuksesta ja seurauksista kirkolle, maailmanlaajuiselle lähetystyölle ja yhteiskunnalle ylipäänsä. Tämä on lähde, jota kannattaa opiskella yhdessä johtajuustiimeissä nyt kun alamme ymmärtää sen, että 2020 oli vuosi, jolloin KAIKKI muuttui!
Tutkikaamme sydämiämme.
