Tämä on viides artikkeli sarjassa, joka käsittelee kommunismin sortumisen taustalla ollutta hengellistä vallankumousta kolmekymmentä vuotta sitten:
Vuoden 1989 viimeisen kuuden viikon aikana samettivallankumous Tšekkoslovakiassa
todisti väkivallattoman vallan siirron yhden puolueen hallituksesta demokraattiseen tasavaltaan.
Se kulminoitui surrealistiseen tilanteeseen, jossa toisinajattelija ja näytelmäkirjailija Václav Havel asetettiin presidentiksi yleisön vaatimuksesta Prahan linnassa 29. joulukuuta. Näin päättyi Tšekkoslovakian kommunistivaihe, joka oli kestänyt 41 vuotta.
Vallankumouksen katalysaattori oli Prahassa pidetty opiskelijamielenosoitus 17. marraskuuta. Mellakkapoliisi tuli paikalle tukahduttamaan mielenosoitusta, joka pidettiin vuoden 1939 opiskelijamielenosoituksen väkivaltaisen tukahduttamisen 50-vuotispäivän muistoksi. Kyseessä oli Prahassa tapahtunut Kaarlen yliopiston natsivaltaus, joka oli johtanut 1200 henkilön vangitsemiseen ja yhdeksään kuolemaan. Vuoden 1989 tapahtuma johti toisiin mielenosoituksiin: kaksi päivää myöhemmin protestoijia oli jo 200 000. Seuraavana päivänä 500 000 ihmistä oli kadulla. Neljän päivän sisällä kommunistipuolueen johto oli eronnut ja 27. marraskuuta melkein kaikki Tšekkoslovakian kansalaiset liittyivät yleiseen lakkoon kahdeksi tunniksi.
Toisten Varsovan liiton hallintojen sortuessa heidän ympärillään, kommunistipuolue näki kirjoituksen seinällä. 28. päivänä marraskuuta se ilmoitti yhden puolueen valtion lopun. Piikkilanka-aidat Länsi-Saksan ja Itävallan rajoilla poistettiin joulukuun alussa. 10. joulukuuta ensimmäinen laajalti ei-kommunistinen hallitus nimitettiin ja 28. joulukuuta Alexander Dubček, epäonnistuneen Prahan kevään 1968 johtaja, valittiin eduskunnan puhujaksi. Seuraavana päivänä Havel kuljetettiin Prahan linnaan presidenttinä ja samettivallankumous sai päätöksensä. Vuoden 1990 kesäkuussa Tšekkoslovakia piti ensimmäiset demokraattiset vaalit sitten vuoden 1946.
Uskonnon vapaus
Kuitenkin yli vuotta aikaisemmin, 25. maaliskuuta 1988, Bratislavassa pidettiin mielenosoitus, jota pidetään ensimmäisenä tärkeänä julkisena tapahtumana, joka johti kommunismihallinnon tuhoamiseen Tšekkoslovakiassa. Mielenosoituksen aloittajat olivat katolisia toisinajattelijoita, jotka agitoivat uskonnon vapauden puolesta Tšekkoslovakiassa. Viisi tuhatta slovakkia protestoi keskiaukiolla kynttilät kädessä. 6000 ihmistä oli viereisillä kaduilla. Salainen poliisi tukki keskusaukion pääsisäänkäynnin, käyttäen vesitykkejä protestoijia vastaan ennen kuin he hyökkäsivät heitä vastaan nuijien kanssa.
Kuitenkin ennen tätä Václav Havelin kirjoitukset ja teot edeltävän vuosikymmenen aikana olivat ennen kaikkea herättäneet sekä hänen oman kansansa että toisten kansojen omatunnon. Maanpaossa oleva kirjailija Solzhenitsyn vaikutti häneen syvästi. Havel uskoi myös tarpeeseen saada hengellinen ulottuvuus politiikkaan ja toisti venäläistä kehotusta kieltäytyä elämästä valheen alaisuudessa.
Havel sovelsi Solzhenitsynin kehotuksen omaan kontekstiinsa. Kehotus oli että hänen lukijansa kieltäytyisi ‘allekirjoittamasta, kirjoittamasta tai painamasta millään tapaa yhtäkään lausetta, joka hänen mielestään väärensi totuutta;…osallistumasta mielenosoituksiin ja kokouksiin, jotka ovat hänen tahtoansa vastaan;… ‘poistuisi kokouksesta, tilaisuudesta, luennosta, elokuvanäytöksestä, jossa hän kuulee valheita tai joku levittää ideologista hölynpölyä tai hävytöntä propaganda…’
Hengelliset juuret
Vuonna 1978, Havel kierrätti salaa omaa kiellettyä esseetään, Voimattomien voima, joka kertoi, kuinka heikot yhteisöt, joiden jäsenet liittyivät yhteiseen rintamaan pystyivät heikentämään sortohallintoja käyttämällä totuuden asetta. Se käännettiin monille kielille ja otettiin vastaan erimielisyyden manifestina Tšekkoslovakiassa, Puolassa ja toisissa kommunistihallinnoissa.
Havel oli Peruskirja 77 liikkeen perustava jäsen. Sen motto oli Totuus voittaa niille, jotka elävät totuudessa. Havel vangittiin monta kertaa totuuden puolustamisesta. Hän inspiroitui pitkästä toisinajattelijoiden traditiosta, joka juontaa juurensa 1400-luvun tšekkiläiseen uudistajaan ja kansallissankariin Jan Husiin. Hän julisti toistuvasti Husin sanoja Totuus voittaaja teki niistä myöhemmin presidenttikautensa moton. Hänen kampanjassaan valheita ja sortoa vastaan hän toistuvasti julisti, että ‘totuuden ja rakkauden täytyy voittaa valheet ja vihan’.
Havel tunnisti, että totuudella ja rakkaudella oli hengelliset juuret. Jos demokratian tuli säilyä ja vielä laajeta menestyksekkäästi, hän sanoi, että sen tuli ‘uusia kunnioituksensa ei-materiaaliselle järjestykselle, joka ei ole pelkästään meitä korkeampi vaan on myös meissä ja keskuudessamme ja joka on ainut mahdollinen ja luotettava lähde ihmisen kunnioitukselle itseään, toisia, luonnon ja ihmisyyden järjestystä varten ja näin ollen myös sekulaariauktoriteettia varten.’
Vaikka hän ei ollut aktiivinen seurakunnan jäsen, hän tuomitsi maailmamme historiassa poikkeuksellista ‘suurta eroamista’ Jumalasta. Maailman kriisin juuret olivat nykyaikaisen sivilisaation hengellisessä tilassa, hengellisen kokemisen menetyksessä.
‘Heti kun ihminen alkoi nähdä itseään korkeimman tarkoituksen lähteenä maailmassa ja kaiken mittana’, hän kirjoitti Rauhan rikkomisessa, ‘maailma alkoi menettää ihmisyyden ulottuvuuksia ja ihminen alkoi menettää sen kontrollia.’
James Siren sanoin, Havelista tuli kansainvälisen politiikan älyllinen omatunto.
