Vastarinnan ristejä

syyskuu 30, 2019

Tässä on kahdeksas artikkeli sarjassa, joka käsittelee kommunismin sortumisen taustalla ollutta hengellistä vallankumousta kolmekymmentä vuotta sitten:

Kukaan ei tiedä tarkkaan, milloin ensimmäiset ristit ilmestyivät KryžiųKalnasille – eli Ristikukkulalle – Pohjois-Liettuassa.

Lähellä Latvian rajaa sadat tuhannet kaikenmuotoiset ja kaikenkokoiset ristit peittävät tämän pienen kukkulan, joka on ollut vuosisatojen ajan uskonnollinen kohde. Se on selvinnyt viranomaisten monista yrityksistä tukahduttaa ‘tietämättömyys’ ja ‘fanaattisuus’.

Kuin massiivinen neulatyyny, se on kansantaiteen monumentti, jossa on monta käsin veistettyä ristiä; jotkut pienoiskokoisia, jotkut viisi metriä korkeita; jotkut yksityiskohtaisia ja taidokkaita, toiset hiomattomia ja yksinkertaisia; suurin osa tuntemattomien tekemiä ja yksi suuri puinen veistos Kristuksesta ristiinnaulittuna, lahjana paavilta.

Vaikka ensimmäiset kirjalliset merkinnät tästä paikasta ovat vuodelta 1850, jotkut sanovat, että ensimmäiset ristit pystytettiin, kun ihmiset surivat tsaaria vastaan tapahtuneissa kansannousuissa menehtyneitä kapinallisia ensin vuonna 1831 ja sitten vuonna 1863. Ristejä pystytettiin muistoksi teloitetuista kapinallisista, joiden hautaamispaikat olivat tuntemattomia.

Neuvostomiehityksen aikana liettualaiset kärsivät vielä sorrosta. Vuosien 1944-1952 aikana Stalin karkotti sadat tuhannet Siperiaan, mikä jätti kokonaisia kyliä autioiksi.

Vuonna 1956 liettualaiset alkoivat palata kotiin. He pystyttivät ristejä kukkulalle kiitollisuudesta paluustaan, kidutuksensa ja kärsimyksensä muistoksi ja muistomerkeiksi niille, jotka eivät koskaan palaisi. Kukkulasta tuli rukouspaikka kärsivien puolesta. Risteillä oli usein tunteikkaita ja avoimesti neuvostovastaisia kirjoituksia, mikä teki kukkulasta ulkoilmamuseon, ihmiskärsimyksen ja epäinhimillisen sorron muistopaikan.

Vuonna 1961 viranomaiset saapuivat raivaustraktoreiden kanssa tuhoamaan kukkulan ja poistamaan sen ihmismuistista. Puiset ristit poltettiin. Metallisista risteistä tuli romumetallia. Kiviset ristit haudattiin. Kukkula julistettiin kielletyksi paikaksi ja sitä vahdittiin.

Uhma

Mutta pimeyden peitossa ilmestyi aina vaan uusia ristejä. Ensin ne olivat pieniä mutta sitten niistä tuli suurempia ja suurempia. Viranomaiset yrittivät voimakkaampia toimenpiteitä. Vuosina 1973 ja 1975 kukkula tasoitettiin jälleen ja alue peitettiin jätteillä ja jätevedellä.

Projektit alueen tulvimiseksi, teiden tukkimiseksi ja kukkulan tekemisestä saavuttamattomaksi saareksi kaikki epäonnistuivat ajan myötä. Ristejä ilmestyi aina vain lisää. Huolimatta viranomaisten tuhotöistä, paikalliset ja pyhiinvaeltajat joka puolelta Liettuaa uhmasivat poliittista vaaraa rakentamalla öisin pyhän paikan uudelleen.

Viimein vuonna 1985 hallitus hylkäsi toivottoman tehtävänsä. Rauha saapui Ristikukkulalle. Neljä vuotta myöhemmin vallankumous Neuvostosorron kukistamiseksi oli jo hyvässä vauhdissa. Ja vuonna 1991 Liettua sai vihdoin itsenäisyytensä. 7. syyskuuta, vuonna 1993, paavi Johannes Paavali II vieraili Ristikukkulalla ja julisti sen olevan toivon, rauhan, rakkauden ja uhrautumisen paikka. Hän laski kiven, johon oli kaiverrettu hänen sanansa: Kiitos liettualaiset tästä Ristikukkulasta, joka todistaa Euroopan kansoille ja koko maailmalle tämän maan kansan uskosta.

Tänään tämä 10 metriä korkea kukkula on satojen tuhansien ristien tiheikkö ja vaikuttava toivon julistus tyrannian edessä.

 




Vastaa